Mitä imaami vastaisi kysymykseen vaimon lyömisestä?

Olen joskus aiemmin kirjoittanut palasia naisen asemasta islamin opetuksissa. Tuossa kirjoituksessa käsittelin lyhyesti myös vaimon lyömisen oikeutusta. Tämä oikeushan perustuu suoraan Koraaniin, jonka jakeessa 4:34 Allahin todetaan suosineen miestä asettamalla hänet naisen pääksi. Saman jakeen loppuosassa sanotaan: ”… Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä…”.

Kun eräs lukija epäili minun liioitelleen asiaa, päätin hakea oikean ja islamin sunnalaista päähaaraa edustavan uskonoppineen kertomaan asiasta. Alempana olevasta kuvasta avautuvassa videopätkässä imaami Abd Al-Rahman Mansour antaa tarvittavia opetuksia egyptiläisellä Al Nas - televisiokanavalla. Kyseinen televisiokanava on erikoistunut nimenomaan uskonnollisten opetusten antamiseen.

Joskus seuratessani islam-juttuja suomalaisesta valtamediasta olen ihmetellyt, miksi toimittajat eivät kysy vaimon lyömisestä maassamme vaikuttavilta imaameilta tai muilta islamilaisen lain tuntijoilta. Asia olisi kiinnostava myös ei-islamilaisen valtaväestön kannalta. Nimittäin islamilaisen käsityksen mukaan Koraani ja Muhammadin perintö kuuluvat koko ihmiskunnalle eikä vain oikeauskoisille muslimeille. Siksi Allahin ohje lyödä vaimoa määrätilanteissa on tietysti universaali islamilaisittain tarkastellen. Siispä ilmainen kysymysvinkki toimittajille seuraavaa imaamihaastattelua varten: "Pitäisikö monikulttuurisessa Suomessa muuttaa lakia siten, että vaimon lyöminen kurinpidollisista syistä sallittaisiin kaikille aviomiehille - siis myös kristityille ja pakanallisille suomalaismiehille?"





Aivan hellyttävältä kuulostaa tuon videoklipin lopussa oleva lainaus Muhammadin lyömän Aisha-vaimon suusta: "En lepää ennenkuin olet minuun tyytyväinen."

Ja täytyy muistaa, että kurittoman vaimon lyömisessä on islamin mukaan lopulta kysymys hänen oikeuksiensa puolustamisesta, kuten seuraava uskonoppinut todistaa:

Vastuuvapauslauseke: Tämän kirjoittaja ei
1) pidä hyväksyttävänä ainoankaan vaimon lyömistä missään tilanteessa tai millään tekosyyllä
2) väitä kaikkien muslimien lyövän vaimojaan, vaikka se islamin oppien mukaista onkin.

Ulkomaista apua virtaa Syyriaan, mutta muut asiat ovat tärkeämpiä seurattavia

Sotilaallisessa tilanteessa Syyriassa ei ole sitten edellisen Syyria-bloggaukseni tapahtunut dramaattisia muutoksia. Pienimuotoisia yhteenottoja tapahtuu päivittäin lähes kaikkialla maassa, ja isompi kuukausi sitten alkanut taistelu Aleppon kaupungin hallinnasta on edelleen käynnissä. Oleellista on havaita kolme asiaa:

1. Syyrian armeija ei ole saanut vieläkään vakautettua tilannetta Damaskoksessa, ja vastarinta jatkuu muutamissa sen kaupunginosissa edelleen - tosin vain ajoittain.
2. Armeija ei ole käytännössä kyennyt etenemään Aleppossa ollenkaan huolimatta paljon valtion televisiokanavilla mainostetusta suurhyökkäysaikeesta. Kapinalliset ovat kyenneet ylläpitämään yhteydet Alepposta ja Idlibin provinssista Turkin rajalle ja ovat ajoittain onnistuneet laajentamaan taistelualueen mm. Aleppon kansainvälisen lentokentän tuntumaan. Mutta ratkaisevaa menestystä eivät ole kapinallisetkaan saaneet.
3. Pohjoiset kurdialueet ovat olleet luoteen perinteisten alaviittialueiden lisäksi Syyrian rauhallisimmat kolkat. Nämä kaksi vähemmistöryhmää ovat siis kyenneet suojaamaan useimmat kaupunkinsa ja kylänsä sodalta.

Näyttää siis edelleen siltä, että Syyrian armeija ei kykene taistelemaan tehokkaasti kaupunkialueilla, jolloin taistelujen ratkaisu viivästyy epämääräisesti. Tämä auttaa huoltovaikeuksien, ammuspulan ja hajanaisuuden vaivaamia kapinallisia. Toisaalta kurdien ilmeinen osallistumattomuus kapinaan on etu Syyrian hallitukselle. 

Aika paljon meillä mediahuomiota on saanut länsimaiden apu kapinallisille. Aivan erityisesti on uutisoitu Saksan ja Yhdistyneiden Kuningaskuntien tiedustelutuesta kapinallisille. Uutisotsikoissa on käytetty sensaatiohakuisesti jopa termiä vakoilutuki.

Sekä Saksa että Iso-Britannia ovat julkisesti ilmoittaneet tukevansa Vapaan Syyrian Armeijaa (FSA) ei-tappavilla keinoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa materiaaliapua ( mm. viestilaitteita, taistelumuonaa, vaatetusta ym.) ja tietoja Syyrian asevoimien liikkeistä, joiden avulla FSA on kyennyt varoittamaan omia yksiköitään tulevista iskuista ja mahdollisesti myös itse iskemään kootusti vaikkapa armeijan kuljetuksia vastaan. Nuo tiedot on kerätty signaalitiedustelun keinoin Syyrian rajojen ulkopuolelta. Saksalla tiedetään olevan alueella signaalitiedusteluun erikoistuneita merivoimien yksiköitä, ja Iso-Britannian tukikohta Kyproksella on takuuvarmasti kuunnellut vastaanottimillaan ja toiminut myös ilmavoimien lentotiedustelun alustana. Yhdysvaltain iso lentotukikohta Turkissa,  Incirlik, on vain varttitunnin lennon päässä Syyrian rajasta. Ja tietysti rajanaapuri Turkki on tiedustellut omilla sensoreillaan Syyriaa koko ajan. Tiedustelutiedosta ei siis ole pulaa, ja ainakin Syyrian armeijan isommat liikkeet tiedetään samantien, kun komppaniat käynnistävät kuljetusvälineidensä moottorit tai lentokoneet valmistautuvat nousuun.

Tämän tiedusteluavun perille saamisen ongelma ei ole tieto sinänsä, vaan FSA:n kyky vastaanottaa ja jakaa sitä edelleen. FSA:lta puuttuvat tarvittavat esikunnat, ja vaikka niitä luotaisiinkin ulkomaisin voimin, kestää aikansa, ennenkuin ne toimivat tehokkaasti. Tiedustelutiedon jakaminen on myös luottamuskysymys. Tosiasia on se, että mikään läntinen tiedustelulähde ei saa jakaa tietoa niille lukuisille ääri-islamistiryhmille, jotka taistelevat FSA:n rinnalla. Tämä komplisoi ja hidastaa edelleen tiedustelutiedon hyödyntämistä. 

Samanlaisia tiedusteluongelmia ei ole Syyrian armeijalla, jolla on käytössään koko oma koulutettu ja pääosin sisäiseen tiedusteluun harjoitettu tiedustelujärjestelmänsä. Kun se saa lisäksi täyden tuen myös Venäjän ja Iranin alueelle tuoduilta tiedusteluelimiltä, joiden kyvyt vastaavat hyvin länsimaiden apua kapinallisille, voidaan väittää armeijan olevan tiedustelun osalta etulyöntiasemassa.

Samanlainen suhde on myös aseavussa. Venäjä ja Iran ovat toistaiseksi pitäneet piikin auki Syyrian armeijan täydennystilauksille. Muutamat arabimaat ovat Turkin suostumuksella ja salakuljetusreittejä hyödyntäen toimittaneet kapinallisille mm. Libyan ryöstetyistä asevarastoista hankittuja panssarintorjunta-aseita ja muita keveitä aseita. Mutta verrattuna Syyrian armeijan aseistukseen ja sen täydennyksiin tämä apu ei riitä voimasuhteiden muuttamiseksi. 

Muutamista korkean profiilin loikkauksista (Syyrian pääministeri) ja loikkausyrityksistä (varapresidentti) huolimatta vaikuttaa siltä, että armeijan loikkaukset ovat viimeisen kahden viikon aikana hieman vähentyneet. Toisaalta armeijan muut tappiot eivät näytä pienenemisen merkkejä. Kapinallisten puolella taistelutappiot ovat kasvussa, mutta rekrytointi näyttää kykenevän korvaamaan ne. Tosin tämä kehitys johtaa yhä suurempaan jihadistien osuuteen kapinallisten riveissä, mikä vähentää länsimaiden halua osallistua kapinan tukemiseen. 

Voimasuhteet ovat siis suurinpiirtein ennallaan. Kapinalliset kykenevät ylläpitämään vastarintaa, mutta eivät saa ratkaisua aikaiseksi. Ja Syyrian asevoimat kykenevät rajoittamaan kapinaa riittävästi ilman välitöntä pelkoa moraalin romahtamisesta.

Alkaneen viikon aikana kannattaa seurata Turkin aktivoituvaa roolia Syyrian rajan pinnassa. Turkilla alkaa olla kestämättömiä paineita puskurivyöhykkeen muodostamiseksi ja jo yli 70000 määrän ylittäneen pakolaisvirran hillitsemiseksi. Turkilla olisi paitsi kykyä ja myös kansan tuki suojavyöhykkeen muodostamiseksi, mutta sellainen operaatio johtaisi vastatoimiin Syyrian hallituksen puolelta ja rajuihin protesteihin sekä Venäjältä että Iranista. 

Ulkomaista apua siis virtaa Syyriaan eri osapuolille, mutta tuo apu ei riitä ratkaisuihin lähitulevaisuudessa. Se ei riitä, vaikka Turkki lähtisi tekemään puskurivyöhykettä. Eikä ratkaisuun riitä myöskään YK:n uusi yritys Lakhdar Brahimin johdolla, sillä mikään geopoliittinen tai suurvaltojen välinen asia ei ole muuttunut sitten Annanin epäonnistuneen suunnitelman.

Jokin ratkaisu tähän pitäisi saada pian, sillä USA:n presidentinvaaleihin on aikaa vain pari kuukautta. Jospa kysyttäisiin apua Israelilta, jolla on silläkin tiukat vaalit tulossa ensi vuoden alussa? Israelilla olisi kyky hutkia Hizbollah takaisin maan alle ennen mahdollista tarvetta iskeä Iranin ydinaselaitoksiin. Uuden Israelin ja Hizbollahin välisen sodan ohessa Israel kykenisi tuhoamaan helposti Syyrian ilmavoimat ja antamaan pari muutakin ratkaisevaa iskua jo heikentyneelle Syyrian armeijalle. Se saattaisi katkaista Assadin hallinnon selkärangan.

Miksihän hyvin informoidut Euroopan maat hamstraavat öljyä paraikaa? 

Syyrian armeijan ongelmat näkyvät Aleppossa

Syyrian kapinallisia Aleppon illassa

Syyrian sisällissota on jatkunut melko ennustettavasti. Varsinainen ratkaisu odottaa vielä aikaansa, vaikka jonkinlainen lopputulema Assadin dynastian kaatumisineen onkin selvä jonkin ajan kuluttua.

Syyrian hallituksen joukot ovat onnistuneet nitistämään pääosan Damaskokseen aiemmin tunkeutuneista vastarintataistelijoista heitettyään tuleen parhaan divisioonansa, presidentin veljen Maher Assadin johtaan 4. Divisioonan. Mutta oleellista on se, että kaikkea vastarintaa ei ole kyetty vieläkään pääkaupungista kukistamaan, ja tämä pitää melkoisen osan hallituksen parhaista joukoista edelleen sidottuna Damaskokseen.

Aleppon taistelut jatkuvat jo 12. päivää. Niistä saadaan usein kovin ristiriitaisia tietoja. Käsitykseni on se, että toistaiseksi kapinallisryhmät ovat pääosin kyenneet pitämään ne asemat, jotka ne saivat taistelun alkaessa. Joiltakin osin kapinalliset ovat jopa edenneet kaupungissa, ja samoin on onnistunut ilmeisesti myös armeija. Mutta Aleppon taistelua ei vielä ole ratkaistu, ja kaikki osapuolet ovat edelleen keskittämässä taisteluihin lisäjoukkoja.

Vaikka Syyrian armeijasta ehkä jopa kolmasosa on nyt kiinni Aleppossa, sen sodankäynnin menetelmät osoittavat niitä heikkouksia, joiden vuoksi se ei oikein voi kyseistä taistelua voittaa. Syyrian armeijalta ilmiselvästi puuttuu kaupunkisotaan soveltuvia jalkaväkijoukkoja, koska se joutuu tukeutumaan pääosin raskaaseen aseistukseensa, jolla se pyrkii taistelemaan kapinallisten tulen kantaman ulkopuolelta. Puuttuvatko nuo joukot siksi, ettei niitä oikeasti ole, vai eikö armeija enää luota joukkoihinsa, jotka monissa tapauksissa ovat olleet alttiita loikkaamaan? Todennäköisesti molemmat syyt alkavat painaa raskaasti merkittävää osaa Assadin divisioonista.

Panssarien, tykistön, taisteluhelikopterien ja rynnäkköhävittäjien voimin kevyitä kapinallisjoukkoja vastaan käytävä taistelu johtaa isoon määrään siviiliuhreja ja suureen tuhoon kaupunki-infrastruktuurissa. Raju tulivoima saattaa paikallisesti karkoittaa vastarinnan, mutta saavutettu voitto on kyseenalainen, kun takaisin on saatu vain tyhjä ja betoniraunioksi pommitettu kaupunginosa.

Kapinallisten sodankäyntimahdollisuudet paranevat edelleen. On päivänselvää, että hallitusta vastustavat taistelijat saavat tukea Aleppon ja yhä useamman muunkin kaupungin siviileiltä. Tämä on merkittävä asia, sillä taisteluteho kaupunkiolosuhteissa paranee paljon, kun ei tarvitse epäillä paikallisten asukkaiden vihamielisyyttä. Ehkä tästä syystä Syyrian hallituksen joukot eivät enää viitsi tehdä isoa eroa vastarintataistelijoiden ja samalla alueella elävien siviilien välillä. Kaikkea liikkuvaa ammutaan. Tällainen taktiikka ei tietenkään tuo sympatiapisteitä hallitukselle.

Kapinalliset ovat viimeisten viikkojen aikana saaneet aiempaa enemmän mm. kevyttä panssarintorjunta-aseistusta ja muuta ampumatarviketta. Viimeiset huhut kertovat kapinallisten saaneen käyttöönsä myös useita kymmeniä olalta laukaistavia ilmatorjuntaohjuksia. Jos tämä tieto on totta, tulemme aika pian näkemään varsinkin Syyrian helikopterijoukkojen tappioiden kasvavan, mikä voi kääntää taistelun nopeastikin kapinallisten eduksi.

Damaskoksen ja Aleppon taistelut ovat heikentäneet Syyrian hallituksen mahdollisuuksia kontrolloida yhteyksiä ja alueita muualla maassa. Pelkästään Aleppon taistelut ovat imeneet joukot lähes kokonaan pois mm. Idlibin provinssista sekä Aleppon ja Turkin rajan väliseltä alueelta. Damaskoksen ja Aleppon välisten huoltoyhteyksienkin turvaaminen aiheuttaa armeijalle ongelmia. Nämä asiat ovat parantaneet kapinallisten tukeutumisen ja Turkista suuntautuvan huollon mahdollisuuksia sekä tietysti keventäneet taistelupainetta muualla.

Toisaalta Assadia vastustavien poliittinen hajanaisuus on vähintään yhtä suurta kuin ennenkin. Myös aseelliseen vastarintaan on ilmaantunut uusia ryhmiä, joita ei ns. Vapaan Syyrian Armeijan (FSA) keskuudessa pidetä tervetulleina. Myös kaikissa Syyrian naapurimaissa ainakin hallitukset katsovat huolestuneina näiden usein monikansallisten islamistiryhmien ja Turkin tapauksessa nationalististen kurdiryhmien ilmestymistä ja osallistumista konfliktiin. Mutta näistä viimeisistä asioista analyysin tynkää ilmestyy täällä viimeistään perjantaina.

Tänään muuten on Syyrian asevoimien vuosipäivä. Korskeita paraateja tuskin sen kunniaksi järjestetään, eikä ylipäällikkö Assadkaan sitä suureellisesti näytä juhlivan. Bashar Assad sentään muistutti armeijaansa lyhyellä tiedotteella, jonka mukaan Aleppon taistelu on ratkaiseva. Voittavien armeijoiden ylipäälliköt eivät yleensä tyydy ratkaisutaistelujen aikana lyhyisiin kirjallisiin tiedotteisiin!

Aiempia kirjoituksia Syyrian sisällissodasta voit lukea täältä.