maanantai 20. elokuuta 2012

Ulkomaista apua virtaa Syyriaan, mutta muut asiat ovat tärkeämpiä seurattavia

Sotilaallisessa tilanteessa Syyriassa ei ole sitten edellisen Syyria-bloggaukseni tapahtunut dramaattisia muutoksia. Pienimuotoisia yhteenottoja tapahtuu päivittäin lähes kaikkialla maassa, ja isompi kuukausi sitten alkanut taistelu Aleppon kaupungin hallinnasta on edelleen käynnissä. Oleellista on havaita kolme asiaa:

  1. Syyrian armeija ei ole saanut vieläkään vakautettua tilannetta Damaskoksessa, ja vastarinta jatkuu muutamissa sen kaupunginosissa edelleen - tosin vain ajoittain.
  2. Armeija ei ole käytännössä kyennyt etenemään Aleppossa ollenkaan huolimatta paljon valtion televisiokanavilla mainostetusta suurhyökkäysaikeesta. Kapinalliset ovat kyenneet ylläpitämään yhteydet Alepposta ja Idlibin provinssista Turkin rajalle ja ovat ajoittain onnistuneet laajentamaan taistelualueen mm. Aleppon kansainvälisen lentokentän tuntumaan. Mutta ratkaisevaa menestystä eivät ole kapinallisetkaan saaneet.
  3. Pohjoiset kurdialueet ovat olleet luoteen perinteisten alaviittialueiden lisäksi Syyrian rauhallisimmat kolkat. Nämä kaksi vähemmistöryhmää ovat siis kyenneet suojaamaan useimmat kaupunkinsa ja kylänsä sodalta.
Näyttää siis edelleen siltä, että Syyrian armeija ei kykene taistelemaan tehokkaasti kaupunkialueilla, jolloin taistelujen ratkaisu viivästyy epämääräisesti. Tämä auttaa huoltovaikeuksien, ammuspulan ja hajanaisuuden vaivaamia kapinallisia. Toisaalta kurdien ilmeinen osallistumattomuus kapinaan on etu Syyrian hallitukselle. 

Aika paljon meillä mediahuomiota on saanut länsimaiden apu kapinallisille. Aivan erityisesti on uutisoitu Saksan ja Yhdistyneiden Kuningaskuntien tiedustelutuesta kapinallisille. Uutisotsikoissa on käytetty sensaatiohakuisesti jopa termiä vakoilutuki.

Sekä Saksa että Iso-Britannia ovat julkisesti ilmoittaneet tukevansa Vapaan Syyrian Armeijaa (FSA) ei-tappavilla keinoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa materiaaliapua ( mm. viestilaitteita, taistelumuonaa, vaatetusta ym.) ja tietoja Syyrian asevoimien liikkeistä, joiden avulla FSA on kyennyt varoittamaan omia yksiköitään tulevista iskuista ja mahdollisesti myös itse iskemään kootusti vaikkapa armeijan kuljetuksia vastaan. Nuo tiedot on kerätty signaalitiedustelun keinoin Syyrian rajojen ulkopuolelta. Saksalla tiedetään olevan alueella signaalitiedusteluun erikoistuneita merivoimien yksiköitä, ja Iso-Britannian tukikohta Kyproksella on takuuvarmasti kuunnellut vastaanottimillaan ja toiminut myös ilmavoimien lentotiedustelun alustana. Yhdysvaltain iso lentotukikohta Turkissa,  Incirlik, on vain varttitunnin lennon päässä Syyrian rajasta. Ja tietysti rajanaapuri Turkki on tiedustellut omilla sensoreillaan Syyriaa koko ajan. Tiedustelutiedosta ei siis ole pulaa, ja ainakin Syyrian armeijan isommat liikkeet tiedetään samantien, kun komppaniat käynnistävät kuljetusvälineidensä moottorit tai lentokoneet valmistautuvat nousuun.

Tämän tiedusteluavun perille saamisen ongelma ei ole tieto sinänsä, vaan FSA:n kyky vastaanottaa ja jakaa sitä edelleen. FSA:lta puuttuvat tarvittavat esikunnat, ja vaikka niitä luotaisiinkin ulkomaisin voimin, kestää aikansa, ennenkuin ne toimivat tehokkaasti. Tiedustelutiedon jakaminen on myös luottamuskysymys. Tosiasia on se, että mikään läntinen tiedustelulähde ei saa jakaa tietoa niille lukuisille ääri-islamistiryhmille, jotka taistelevat FSA:n rinnalla. Tämä komplisoi ja hidastaa edelleen tiedustelutiedon hyödyntämistä. 

Samanlaisia tiedusteluongelmia ei ole Syyrian armeijalla, jolla on käytössään koko oma koulutettu ja pääosin sisäiseen tiedusteluun harjoitettu tiedustelujärjestelmänsä. Kun se saa lisäksi täyden tuen myös Venäjän ja Iranin alueelle tuoduilta tiedusteluelimiltä, joiden kyvyt vastaavat hyvin länsimaiden apua kapinallisille, voidaan väittää armeijan olevan tiedustelun osalta etulyöntiasemassa.

Samanlainen suhde on myös aseavussa. Venäjä ja Iran ovat toistaiseksi pitäneet piikin auki Syyrian armeijan täydennystilauksille. Muutamat arabimaat ovat Turkin suostumuksella ja salakuljetusreittejä hyödyntäen toimittaneet kapinallisille mm. Libyan ryöstetyistä asevarastoista hankittuja panssarintorjunta-aseita ja muita keveitä aseita. Mutta verrattuna Syyrian armeijan aseistukseen ja sen täydennyksiin tämä apu ei riitä voimasuhteiden muuttamiseksi. 

Muutamista korkean profiilin loikkauksista (Syyrian pääministeri) ja loikkausyrityksistä (varapresidentti) huolimatta vaikuttaa siltä, että armeijan loikkaukset ovat viimeisen kahden viikon aikana hieman vähentyneet. Toisaalta armeijan muut tappiot eivät näytä pienenemisen merkkejä. Kapinallisten puolella taistelutappiot ovat kasvussa, mutta rekrytointi näyttää kykenevän korvaamaan ne. Tosin tämä kehitys johtaa yhä suurempaan jihadistien osuuteen kapinallisten riveissä, mikä vähentää länsimaiden halua osallistua kapinan tukemiseen. 

Voimasuhteet ovat siis suurinpiirtein ennallaan. Kapinalliset kykenevät ylläpitämään vastarintaa, mutta eivät saa ratkaisua aikaiseksi. Ja Syyrian asevoimat kykenevät rajoittamaan kapinaa riittävästi ilman välitöntä pelkoa moraalin romahtamisesta.

Alkaneen viikon aikana kannattaa seurata Turkin aktivoituvaa roolia Syyrian rajan pinnassa. Turkilla alkaa olla kestämättömiä paineita puskurivyöhykkeen muodostamiseksi ja jo yli 70000 määrän ylittäneen pakolaisvirran hillitsemiseksi. Turkilla olisi paitsi kykyä ja myös kansan tuki suojavyöhykkeen muodostamiseksi, mutta sellainen operaatio johtaisi vastatoimiin Syyrian hallituksen puolelta ja rajuihin protesteihin sekä Venäjältä että Iranista. 

Ulkomaista apua siis virtaa Syyriaan eri osapuolille, mutta tuo apu ei riitä ratkaisuihin lähitulevaisuudessa. Se ei riitä, vaikka Turkki lähtisi tekemään puskurivyöhykettä. Eikä ratkaisuun riitä myöskään YK:n uusi yritys Lakhdar Brahimin johdolla, sillä mikään geopoliittinen tai suurvaltojen välinen asia ei ole muuttunut sitten Annanin epäonnistuneen suunnitelman.

Jokin ratkaisu tähän pitäisi saada pian, sillä USA:n presidentinvaaleihin on aikaa vain pari kuukautta. Jospa kysyttäisiin apua Israelilta, jolla on silläkin tiukat vaalit tulossa ensi vuoden alussa? Israelilla olisi kyky hutkia Hizbollah takaisin maan alle ennen mahdollista tarvetta iskeä Iranin ydinaselaitoksiin. Uuden Israelin ja Hizbollahin välisen sodan ohessa Israel kykenisi tuhoamaan helposti Syyrian ilmavoimat ja antamaan pari muutakin ratkaisevaa iskua jo heikentyneelle Syyrian armeijalle. Se saattaisi katkaista Assadin hallinnon selkärangan.

Miksihän hyvin informoidut Euroopan maat hamstraavat öljyä paraikaa? 

4 kommenttia:

  1. Haluaako Israel naapuriinsa lisää "kovanlinjan" islamistisia hallintoja?

    Ja kun "arabikevät" on keikauttanut vanhan hallinnon Syyriassa, niin onko Jordania seuraavana vuorossa?
    Tosin sillä ei näytä olevan yhtä merkittävissä määrin luonnonvaroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiseen kysymykseesi yksiselitteinen vastaus on "ei".

      Syyrian tapahtumilla on jo vaikutusta Libanonissa. Se on seuraava kohde ainakin niille, jotka häviävät Syyriassa. Ja sitä seuraavat vaikutusyritysten kohteet ovat Arabian niemimaan maat. Ne ovat lopulta shia-sunni -kiistan ytimessä. Ja siitä tässä on mm. Iranin ja sunniarabien välillä kysymys.

      Poista
  2. Miksiköhän länsimaat avustavat kapinallisia? Onko jokin hämärä toivo siitä että Syyriaan saataisiin demokraattinen hallitus?

    Demokratian ehtoina ovat lukutaito, jonkinlainen yleissivistys ja kansallinen identiteetti. Kaksi näistä Syyriassa on, mutta kolmannen, tärkeimmän, puuttuessa luvassa on vain taas yksi diktatuuri. Esimerkkeinä vaikkapa Jugoslavia tai Afganistan.

    Siis, joko länsimaisessa poliittisessa päätöksenteossa on vaarallisen naiivi suhtautuminen kokonaan toisenlaisen kulttuurin edustajiin, tai jokin poliittinen päämäärä joka ei nyt tällä hetkellä avaudu. Ehkäpä kapinallisia tukevat maat tukevat heitä pelkästään heittääkseen arpaa, koska on todennäköisempää saada kapinallisista suotuisampi "hallinto" kuin olemassaoleva?

    Riskaapelia touhua, koska Assadin hallinto ei välttämättä ole se huonoin vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kysymyksiä.

      Länsimaat ovat tosiasiassa auttaneet kapinallisia melko vähän. Ja myös autettavat kapinallisryhmät on yritetty valita tarkasti - käytännössä on yritetty välttää ainakin salafistien auttamista. Nämä jälkimmäiset puolestaan ovat saaneet apua Arabian niemimaalta.

      Länsimaissa on loppunut usko Assadin hallinnon kykyyn aikaansaada muutosta. Siksi sen kukistumista edistämällä halutaan antaa mahdollisuus toisille vaihtoehdoille.

      Kaikkein tärkein muutoksen tarve länsimaisesta näkökulmasta kohdistuu Syyrian ulkopoliittiseen suuntautumiseen. Erityisesti halutaan lopettaa Iranin vaikutusvalta Syyriassa ja Libanonissa. Tämän tavoitteen vallanvaihto jokseenkin varmasti myös toteuttaisi.

      Mutta Heikki Polovärvi voi olla oikeilla jäljillä epäillessään tulevan hallinnon hyvyyttä lännen ystävänä tai syyrialaisten hallitsijana. Kaikille ulkopuolisille on hyvin ongelmallista se, että kukaan ei vielä tiedä, mikä taho onnistuu lopulta vallan saamaan.

      Poista