keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Muhammad-filmin reaktioista vähän syvällisemmin

Suurlähettiläs Christopher Stevens
Uutisotsikot ovat tänään kertoneet amerikkalaisvastaisista levottomuuksista Libyassa ja Egyptissä. Etusivun otsikoksi aiheen nosti se, että Libyan Benghazissa levottomuudet äityivät aseelliseksi hyökkäykseksi, jossa poltettiin Yhdysvaltain konsulaatti ja surmattiin Benghazissa vierailulla ollut Yhdysvaltain Libyan suurlähettiläs. Otsikoiden alla olevat jutut kertovat levottomuuksien syyksi pohjoisafrikkalaisten raivonYhdysvalloissa tuotetusta filmistä, jossa kerrotaan kappaleita islamin profeetta Muhammadin elämästä. No, voihan asian ilmaista noinkin, jos haluaa käsitellä ilmiötä pinnallisesti.

Stevensiä kuljettanut auto ja
salafistien sankari
Palaan itse filmiin tämän kirjoituksen lopussa. Sieltä voit myös katsoa 13 minuuttia kestävän trailerin. Mutta aloitan muslimimaailman syvemmistä tunnoista, jotta pääasia ei unohtuisi.

Islamilaisessa maailmassa on jo yli 200 vuotta ollut käynnissä valtataistelu modernistien ja islamin perinteisiä arvoja kannattavien välillä. Tuon kamppailun ytimessä on muslimikulttuurien jälkeenjääneisyys lähes kaikilla alueilla verrattuna läntiseen sivilisaatioon. Hyvinkin erilaiset modernistiryhmät ovat yrittäneet kuroa tuota eroa umpeen välillä siinä vähän onnistuenkin. Näiden ryhmien strategiana on ollut tuoda länsimaisia vaikutteita selektiivisesti paikallisiin kulttuureihin. Tätä ovat yrittäneet monet tutut Lähi-idän johtajat Iranin shaaheista Saddamiin, Assadeihin ja Mubarakiin. Välillä sitä on yritetty länsimaisten virtausten mukaisesti ja välillä sosialismin keinoin. Yhteistä on kuitenkin vaikutteiden tuonti ulkoa ja islamilaisen tradition ulkopuolelta.

Stevens surmatyön jälkeen
Tuollaiset kulttuurimuutokset ovat aiheuttaneet ajoittain voimakasta vastarintaa islamiin tukeutuvien traditionalistien piirissä. Välillä tuo vastarinta on tukahdutettu verisesti, mutta tähän asti se on aina noussut uudelleen uhkaamaan näitä uudistajia. Oleellista on huomata, että tuo traditionalistien vastarinta ei ole yhtenäistä. Ajan saatossa on syntynyt hyvin erilaisia islamistisia liikkeitä, joilla saattaa olla visio samankaltaisesta tavoitetilasta, mutta keinot siihen pääsemiseksi poikkeavat niin paljon toisistaan, että nämä ryhmät ovat toisilleen vihamielisiä tai ainakin rajuja kilpailijoita.

Tällä hetkellä arabimaailmassa vaikuttaa voimakkaimpina kaksi islamistista liikettä, muslimiveljeskunnan ideologiselle pohjalle perustuvat ja käytännön toimintatavoiltaan sitä jyrkempien salafistien ryhmät. Arabikevään mahdollistamassa poliittisessa liikkumatilassa nämä ryhmät ovat ottaneet melko rajustikin yhteen kilpaillessaan vallasta. Tuon kilpailun ytimessä on ollut kisailu islamilaisesta puhdasoppisuudesta ja yhteiskuntamallista kaikkine normeineen. Ja tämän kisailun osana on tietysti viholliskuvien luonti siitä, mikä on suurin uhka hyvälle islamilaiselle yhteiskunnalle.

Se uhka on jo 1900-luvulta alkaen ollut länsimainen filosofia kyseenalaistamisineen, vapauksineen ja oikeuksineen. Ne nimittäin ovat koko ajan murentaneet islailaisen maailmankäsityksen mukaan järjestyneitä yhteiskuntarakenteita. Ne uhkaavat sen patriarkaalista, autoritaarista ja jäykkiin normeihin perustuvia rakenteita perhetasolta heimotasolle asti. Kun tuon vihollisen lipunkantajana on kiistatta viimeistään toisesta maailmansodasta alkaen ollut Yhdysvallat, on selvää, että se on saanut islamistipiireissä suuren saatanan arvon. Saatanan pahuutta tässä tapauksessa lisää tietysti sen voima taloudellisesti ja sotilaallisesti. Nuo voimat ovat monen muslimin mielestä nöyryyttäneet islamilaista maailmaa, jonka kuitenkin pitäisi Allahin suojeluksessa ja Muhammadin profetioiden mukaan lopulta voittaa kaikki.

Nyt nähdyt levottomuudet, jotka muuten takuuvarmasti leviävät myös muihin islamistiryhmien kilpailun dominoimiin maihin, ovat siis pitkälti islamistien keskinäistä kilpailua oikeutuksesta valtaan. Kyse on siitä, kuka iskee lujimmin suurta saatanaa vastaan ja kerää sillä tukea itselleen. Sisäpolitiikasta ja vallasta siis on kyse. Reaktiot filmiin olivat nimenomaan salafistien järjestämiä sekä Libyassa että Egyptissä. Molemmissa maissa vaaleissa voittaneet ja enemmän hallitusvaltaa käyttävät ryhmät ovat nojallaan muslimiveljeskuntaan. Sekä Libyan että Egyptin hallitukset ovat hankalan paikan edessä. Libyan Benghazissa, jonka salafistiryhmät ovat käytännössä militiaryhmillään ottaneet valtaansa, tämä on aivan erityinen ongelma uudelle hallitusvallalle.

Tripolin ja Kairon hallituksia uhkaa Yhdysvaltain vaikutusvaltainen kosto (luultavasti taloudellisesti), jos mitään ei tehdä levottomuuksien nopeaksi tukahduttamiseksi, tai mahdollisesti arvovallan menetys oman kansan uskonnollisten keskuudessa rohkeammille salafisteille taistelussa saatanaa vastaan. Mutta on tämä tilanne jossain määrin ongelmallinen Yhdysvalloillekin ja aivan erityisesti marraskuun vaaleihin valmistautuvalle Obaman hallinnolle. Mitä sen pitäisi tehdä? Jos se jotenkin "ymmärtää" filmistä syntynyttä raivoa, se pyllistää oman kansan ylpeydelle ja itseluottamukselle. Jos se lähtee rankaisemaan vallanvaihdoissa tukemiaan muslimiveljeskuntahallituksia, sen viime vuosien Lähi-itä-politiikka julistetaan alusta pitäen epäonnistuneeksi. Republikaanit siis saavat joka tapauksessa aseen Obamaa vastaan näistä tapahtumista.

En lähtenyt nyt analysoimaan tarkemmin islamistien herkkyyksiä Muhammad-asioissa, koska olen sitä tehnyt monissa aiemmissa kirjoituksissani. Mutta on selvää, että Muhammad on herkkä aihe, jonka rienaavasta ja jopa neutraalista käytöstä on helppoa lietsoa levottomuuksia uskonnollisten muslimien keskuudessa. Arvot ovat islamistien parissa kovin erilaiset verrattuna länsimaisiin yhteisöihin, joissa Jeesus-pilkka saattaisi herättää hillittyä närkästystä yleisönosastoilla. En myöskään arvioi tässä yhteydessä filmiä sanavapausnäkökulmasta. Sanon vain, että minun mielestäni sananvapaus arvona ylittää moninkertaisesti islamistin oikeuden loukkaantua.

Olen nähnyt elokuvasta vain tämän alla olevan trailerin. Siitä tunnistin useita tuttuja asioita Muhammadin elämäkerrasta. Ne ovat islamisteille tositapahtumia, eivätkä he edes yritä niitä kiistää. Mutta loukkaus on se, kun vääräuskoinen tekee filmin. Ja vielä huonon filmin, mikä näkyy jo trailerista. Ja lisäongelma on se, että sunnalaisen tradition mukaan Muhammadia ei saisi esitellä muuten kuin täydellisenä ihmisenä ja vain verbaalisesti. Mutta arvioi asia itse:



Vasta nimetyn Libyan suurlähettilään, Christopher Stevensin, oma esittelyvideo muuten löytyy täältä. Suosittelen katsomaan sen linkistä. Minun mielestäni Stevens vaikutti hyvältä diplomaatilta. R.I.P.

PS. Unohtui vielä kertoa yksi tosiasia Benghazin konsulaatia vastaan tehdystä iskusta. Se ei ollut mikään massatapahtuma, vaan 911-päivän kunniaksi noin 20 hyvin aseistautuneen salafistitaistelijan toteuttama suunniteltu isku, jonka alta pakenivat Libyan hallituksen asettamat turvamiehet. Mutta massatapahtumia ja suurlähettiläs Stevensin surmaa juhlivia tilaisuuksia nähdään arabimediassa lähipäivinä paljon.

15 kommenttia:

  1. Filmihän muistuttaa kovasti Ylen uusinta Mannerheim-tuotantoa!

    VastaaPoista
  2. Kovastikin muistuttaa. Ja reaktiohan on melkein sama. Eihän pilkan ja närkästyksen ja konsolaatin tuhoamisen ja suurlähettilään tappamisen välillä mitään oleellista eroa ole. Mannerheim on Suomen Muhammed!

    VastaaPoista
  3. Erinomainen kirjoitus, josta käy selkeästi ilmi ongelmien perimmäinen syy.

    Kirjoituksesta oikeastaan puuttuu ainoastaan Atatürkin pakkosekularisointi ja sen käsittely osana länsimaista vaikutteita ottaneena modernistisena liikkeenä. Se on oikeastaan ainoa uudistussuuntaus, jossa melko avoimesti tunnustetaan perinteinen islam syyksi islamilaisen maailman takapajuisuuteen.

    Tapauksella on paljon yhteisiä piirteitä Tanskan Muhammad-pilakuvakriisin kanssa. Itse filmi tuskin olisi saanut julkisuutta, jos salafistit eivät sitä olisi itse nostaneet julkisuuteen. Samalla tavalla Jyllands Postenin pilakuvakohu olisi jäänyt paikalliseksi tai olemattomaksi, jos imaami Abu Laban ei olisi kierrellyt Lähi-idässä lietsomassa muslimeja Tanskaa vastaan.

    Katsoin itsekin trailerin ja siitä kävi ilmi monia tuttuja asioita, jotka löytyvät myös Muhammadin elämäkerrasta ja islamilaisesta perimätiedosta (esim. Muhammad meni naimisiin ottopoikansa vaimon kanssa). Koko filmiä ei ilmeisesti ole julkaistu, mutta uskoisin, että siinä on myös kuvattu, miten muslimit Muhammadin johdolla tuhosivat Medinan juutalaisheimot ja katkoivat Banu Qurayzan jäseniltä kaulat.

    Lännellä on vaikeuksia tunnustaa, että islamistiset liikkeet ovat vahvistuneet voimakkaasti Iranin vallankumouksen jälkeen ja että demokratian edistäminen tarkoittaa, että näiden liikkeiden vaikutusvalta kasvaa edelleen.

    Ne, jotka uskovat arabikevääseen ja demokratian edistämiseen, ajattelevat, että toiminta demokratiassa maltillistaa islamistiliikkeitä, kun ne joutuvat tekemään yhteistyötä muiden kanssa. Tämä on mielestäni toiveajattelua, koska islamistit eivät politiikallaan ratkaise ongelmia vaan pahentavat niitä ja luovat uusia. Ne eivät luultavasti ole halukkaita tunnustamaan epäonnistumista ja luopumaan vallasta, jolloin demokratia lakkautetaan tarpeettomana tai sitä manipuloidaan niin, että vain tarpeeksi puhdasoppiset islamistit saavat osallistua kuten Iranissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätin Turkin I Maailmansodan jälkeiset uudistukset tarkoituksella pois. Niissä ei islamilaisilla piireillä ollut osuutta, vaan oikeastaan islam raivattiin niiden tieltä pois. Sille annettiin vain henkilökohtaisen uskon asema. Jotenkin samoin tehtiin myös Neuvostoliiton muslimienemmistöisissä osissa.

      Olen samaa mieltä siitä, että demokratialla ei ole selviytymismahdollisuuksia islamistien hallitsemilla alueilla. Alla siitä vähän lisää.

      Poista
  4. Vasara et tunnu tajuavan, että demokratia joko on tai sitä ei ole. Islamistien osallistumisen kieltäminen vaaleihin on epädemokraattista. Eikö olisi aika antaa näiden maiden ihmisten itsensä selvittää mitä haluavat.
    Aikanaan demokratian vahvistuessa islamistit tulevat menettämään kannatustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisen kaltainen länsimainen demokratia tarvitsee monia asioita selviytyäkseen. En niitä nyt tässä lähde luettelemaan, mutta muutamia kannattaa mainita: Toimiva vallan kolmijako, oikeuvaltioperiaatteet, usko ihmisten tasa-arvoisuuteen, aidot vapaudet ajatella, ilmaista ja osallistua jne. Eivät nuo edellytykset meilläkään niin kovin vanhoja ole.

      Mutta esimerkiksi Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa ei ole noita asioita, eikä heillä ole myöskään kokemusta demokratiasta. Islamiin pohjautuva elämänfilosofia ja sen poliittiset sovellukset eivät myöskään tue noiden edellytysten syntymistä. Islam kun perustuu alistumiselle kaikkivaltiaalle, Allahille, joka on jo säätänyt kaiken ihmisille sopivaksi siten kuin islamin pyhistä kirjoituksista ilmenee.

      Minä väittäisin, että islamiin ja länsimaiseen demokratiaan perustuvat yhteiskuntamallit ovat toisensa poissulkevat vaihtoehdot ja jopa vihamielisiä toisilleen ainakin samassa yhteiskunnassa.

      Voisiko olla sitten jotain sellaista kuin islamilainen demokratia. Ehkäpä, ja sellaista on muutamaan otteeseen kokeiltukin - Iranin nykyinen kokeilu on ehkä merkittävin. Mutta eipä se monessakaan mielessä täytä länsimaisen demokratian tunnusmerkkejä.

      Joka tapauksessa niin salafistit kuin muslimiveljeskuntakin, joiden tukijat muodostavat mm. Egyptissä ja Libyassa valtavan enemmistön, haluavat islamin arvoille perustuvan ja Allahille alistuvan yhteiskunnan. Meidän tuntemamme demokratia ei siinä väännössä vahvistu.

      Mutta olen Tomin kanssa samaa mieltä siitä, että islamistien asioihin ei meidän kannata pahemmin puuttua. Yhtä lailla heidän puuttumisensa meidän paremmalla tolalla oleviin asioihimme on syytä torpata alkuunsa.

      Poista
  5. "Arabikevät on sitä, että yksi joukko islamistisia tyranneja vaihdetaan toisiin. Eivät islamilaiset maat tarvitse hallinnon muutosta, vaan muslimien luopumista islamista ja itsensä vapauttamista tämän ideologian henkisestä vankilasta." Wildersin viesti muslimeille on Fatalismia ei tarvitse valita. Alistuminen on häpeällistä. Vapauttakaa itsenne. Se on kiinni vain teistä. Ja jotta Eurooppa säilyttäisi vapautensa täytyy osallistua neljään tehtävään. Puolustaa sananvapautta. Vastustaa kulttuurirelativismia. Nousta islamisaatiota vastaan. Vaalia kansallista identiteettiä. (Wilders Geert, Marked for death, s. 209, 211, 213).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan Wildersin poliittista työtä, mutta en aina ole samaa mieltä hänen kanssaan. Mielestäni Wilders ei kaikissa yhteyksissä tunne historiallisia yhteyksiä. Nytkään kyse ei mielestäni ole islamististen tyrannien vaihtamisesta, sillä syrjäytyneet eivät olleet islamisteja. Uudet voivat sitä toki olla, jos saavat lujitettua valtansa.

      Nuo Wildersin teesit yleistäisin kahteen ensimmäiseen, jotka mahdollistavat nuo jälkimmäiset. Siis yleensäkin puolustakaamme vapauksiamme ja kulttuuriamme. Jos näin teemme, ei millään islamisaatiolla ole edes mahdollisuuksia nousta uhaksi. Kansallisen identiteetin vaaliminen on vähän kuin joukkueiden kannustamista kaikkien rakastamassa jääkiekossa.

      Poista
    2. Kun luin Wildersin kirjaa Välimeren rannalla, hollantilaisturisti tunnisti kansikuvasta maanmiehensä ja pysähtyi keskustelemaan. Hän arvosteli kovin sanoin Wildersiä, poliitikko haluaa yksin toimia, torjuu kaiken avun, eikä kykene yhteistyöhön. Asiasta, siis islamisaatiosta, hän oli samaa mieltä Wildersin kanssa, mutta muuten Wildersin eristäytyminen ei häntä miellyttänyt.

      Mutta kirja on hienosti kirjoitettu, hyvin dokumentoitu, eikä suurilla ja säkeillä liiaksi täytetty. Keskeinen sanoma vakuuttavasti esitetty, totuutta kunnioittaen. Aatteellinen innostus häiritsee hieman, mutta selkeys ilmaisussa vähentää julistuksenomaisuutta. Wilders muistuttaa, että toivoa on, islamin luoma pimeys on voitettavissa sitoutumalla totuuteen, ihmisarvon kunnioittamiseen ja länsimaisten arvojen puolustamiseen.


      Poista
  6. Juuri niin, esimerkiksi Saddam ei ollut varmaan sen uskovaisempi kuin keskimääräinen suomalainen luterilainen. Hän vissiin oli kuitenkin retorisesti yhtä lahjakas kuin Timo Soini ja osasi käyttää riittävän islamilaista retoriikkaa.

    Olen täysin sinun linjoillasi. Islamia on syytä vastustaa myös meidän vähemmän kansallismielisten, mutta muuten apautta rakastavien ihmisten.

    VastaaPoista
  7. Parahin Mikko, mainintasi Egyptiä ja Libyaa odottavasta Yhdysvaltain reaktiosta varmaan toteutuu. Siksiköhän Mursi essintyy arvokkaan oloisesti ja vaatii rauhanomaisuutta mielenilmaisuihin. Olen ymmärtänyt, että Egyptissä olisi nälkä ilman Yhdysvaltain apua myös ruokana.

    Sääli Libyaa ja koko Tamazghaa (vältän käyttämästä arabeihin viittaavaa "maghrebia"). Olen ymmärtänyt, että Marokon ja Algerian yhteiskunnat olisivat jotain aivan muuta eivätkä niinkin vakaita ilman vahvaa berberiyttä (amazigh omakielisesti), joka on huolimatta siitä, että maiden hallitukset ovat tehokkaasti marginalisoineet ja yhä marginalisoivat tätä kansojensa ydintä, jota nuo kansat geneettisesti miltei tyystin ovat: berbereitä, jotka luulevat olevansa arabeja.

    Seuraan tällä saralla eniten http://www.amazighworld.org -sivustoa, mutta montaa muutakin.

    Libyassa amazighit eivät sitten päässeet väliaikaishallintoon mukaan ja ovat välikädessä, lähinnä itsensä varassa.

    Danya Bensassin sävelin, Libya tamurt imazighen:

    http://www.youtube.com/watch?v=7ohkoq9ORlM

    Lukisin kernaasti sinun oppineen ja kokeneen analyytikon käsityksiä Pohjois-Afrikan tilanteesta ja amazighien mahdollisuudesta pysyä kulttuurisesti ja kielellisesti jatkossakin haamilaisina, omana etnoksenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Jouni!

      Olen arvostanut yritystäsi pitää esillä berberiyhteisöjen asioita, jotka ovat yhdessä muidenkin vähemmistöryhmien ongelmien kanssa jääneet kokonaan vaille huomiota suomalaisessa ja myös eurooppalaisessa valtamediassa.

      Tunnistan siis ongelman, mutta en valitettavasti omaa ekspertiisiä alueelta. Valitettavasti tunnen hyvin vain Egyptin ja Iranin välisen alueen etniset ja vähemmistöihin liittyvät ongelmat. Ja nykyisin noilla alueilla tapahtuu niin paljon, että kaikki (perheeltä liikenevä) aikani menee tuon alueen seurantaan.

      Mutta olen mielelläni tukemassa berberiheimojen asiaa, joiden tiedän olleen pitkän syrjittyinä kaikkialla arabimaailmassa. Jospa lähettäisit minulle kirjoitusehdotuksen asiasta, tai haluaisitko suoraan blogin kirjoittajaksi? Meitä on jo nyt kolme. Osallistumisesi voisi vahvistaa tämän blogin asiantuntemusta, ja minä voisin vahvistaa Sinun ajantasaista tietämystäsi asioista omilla lähteilläni. Mietipä asiaa.

      Jos kiinnostaa, ota yhteyttä osoitteeseen mikko2007@hotmail.com.

      Poista
  8. Iranissa ja arabimaissa suuri osa kansalaisia, joista useimmat ovat koulutettuja ja vapaamielisiä, vastustaa maansa hallintoa, mutta heillä ei ole vaikutusvaltaa ja heidän on vaiettava säilyttääkseen henkensä. Kuinka suuri se määrä on, on mahdoton sanoa, koska sitä ei virallisesti ole olemassa, eikä tilastoihin voi luottaa.

    Ennen kuin demokratia voisi juurtua, pitäisi ainakin suurimman osan kansaa osata ajatella itse, tai edes lukea ja kirjoittaa, pystyäkseen jonkinlaiseen harkintaan. Ei demokratiaa onnistuta viemään aseilla, vaan koulutuksella ja tiedolla. Ko. maiden yksinvaltaiset päättäjät luultavasti tietävät sen, mutta he tietävät myös menettävänsä valtansa, jos kansa saa liikaa tietoa. Uskonto on tärkeää köyhälle ja tietämättömälle kansalle ja vallanpitäjille, keskiluokka suhtautuu siihen välinpitämättömästi.

    Miksi hallitukset eivät rankaise rikollisia? Johtuuko se siitä, että islamistit ajavat samaa asiaa kuin hallitus, ts. yksinvaltaa ja vihaa länsimaita vastaan? Muslimimaat ovat vaikean valinnan edessä, demokratia ilman uskontoa tai uskontoon perustuva totalitarismi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista!

      Olen pitkälti samaa mieltä mainitsemiesi demokratiaongelmien luonteesta niin arabimaissa kuin Iranissa. Ja demokratian kaipuu syntyy vain kansan riveissä, jos on syntyäkseen. Sitä ei voi muuta kautta minnekään istuttaa.

      Islamin poliittinen luonne ja dominoiva asema tekevät siitä ongelman sekä demokratialle että diktaattoreille, joista monilla on alunperin ollut tarkoitus uudistaa yhteiskuntiaan. Ne ovat ikuisia kilpailijoita, ja vain diktaattorit ovat jotenkin pärjänneet islamismille.

      Avainkysymys on se, miten islam muutetaan kaikenkattavasta ideologiasta pelkäksi henkilökohtaiseksi uskonnoksi. Silloin tulisi tilaa myös muunlaisille poliittisille järjestelmille.

      Poista
  9. Koko filmi.

    http://www.youtube.com/watch?v=Lgx1_JVxfZE

    S.

    VastaaPoista