Israel, palestiinalaiset ja "arabikevät"

Lähi-idän ongelmien julkisuutta on lähes koko Toisen Maailmansodan jälkeisen ajan hallinnut Israelin ja arabien välinen konflikti.  Olemme lukeneet loputtomasti todisteluja, joiden mukaan Lähi-itä rauhoittuisi, jos Israel, palestiinalaiset ja näitä ympäröivät arabikansat pääsisivät sovintoon. Viime aikojen uutisaineisto Lähi-idästä on kuitenkin  lähes unohtanut tämän kaikkien konfliktien äidin. Miksi on näin? Olisiko jo aika keskittyä alueen todellisiin ongelmiin?

Niin sanottu arabikevät on herättänyt muun maailman siihen tosiasiaan, että Pohjois-Afrikan ja Arabian niemimaan maissa kaikki asiat eivät ole hyvin. Miten paljon Israel tai palestiinalaiset ovat mahtaneet vaikuttaa Egyptin, Tunisian, Libyan, Bahrainin, Saudi-Arabian, Sudanin, Libanonin tai Syyrian ongelmiin? Väitän, että kummallakaan taholla ei ole ollut juuri mitään vaikutusta näitä kaikkia maita piinaaviin väestöräjähdyksiin, väestön huolto-ongelmiin, vapauksien puutteeseen, ihmisoikeusrikkomuksiin, alikehittyneisyyteen ja alemmuuden tunteeseen verrattuna länsimaiseen sivilisaatioon.

Israelilla tai palestiinalaisilla ei ole ollut mitään vaikutusta Lähi-idän viimeaikaisiin isoihin sotiin - ei niiden syntyyn eikä niiden lopputulokseen. Iran ja Irak kävivät 1980-luvulla yhden maailman verisimmistä sodista miljoonauhreineen. Tuo sota johtui jo yli tuhat vuotta kestäneestä sunni- ja shiiamuslimien kiistasta, joka puhkesi akuutiksi konfliktiksi Iranin shiiaislamilaisen vallankumouksen ja Saddam Husseinin sunnityrannian yhteentörmäyksestä. Geopoliittisesti tätä jännitettä voisi väittää vieläkin vanhemmaksi Persian ja Mesopotamian väliseksi ikuiseksi kriisiksi. Irakin myöhemmät sodat 1990-luvun alussa ja 2003 alkaen ovat olleet osin tämän sodan jatkumoa ja osin ikuista arabiheimojen välistä valtataistelua, johon kyllä muukin maailma on välillä osallistunut turhan lujasti. Israel tai palestiinalaiset eivät ole voittaneet mitään Yhdysvaltain käymissä Lähi-idän sodissa eikä ns. arabikevään vallankumouksissa. Mutta mikä ylipäänsä oli Israelin tai palestiinalaisten osuus näissä konflikteissa? Jokseenkin puhdas nolla!

Israelin ja arabien välisissä konflikteissa viimeisen 90 vuoden aikana surmansa saaneiden ihmisten lukumäärä arvioidaan vielä viisinumeroiseksi - siis alle 100 000. Tämä on alle kymmenesosa Irakin ja Iranin välisen sodan aikana surmatuista ja murto-osia muista arabien keskinäisistä ja naapuriensa kanssa käymien sotien aikana surmatuista monista miljoonista ihmisistä viimeisten 50 vuoden aikana.

Israelilla ja palestiinalaisilla on hyvin vähän osuutta siihen, että egyptiläiset ovat sallineet diktaattorien Nasser, Sadat ja Mubarak hallita maata väestönsä etujen vastaisesti. Kumpaakaan tahoa tuskin voidaan syyttää siitä, että maan talous on syöksykierteessä ja nälkä kolkuttaa muutaman askeleen päässä oven takana. Myöskään Libyan diktatuurista ja sen jälkeisestä heimoerimielisyyksien kaaoksesta tuskin voidaan vyöryttää syytä Välimeren itäiselle rannalle. Syyrian, Tunisian tai Jemenin kansannousut eivät alkaneet palestiinalaisten asiasta kuten eivät muutkaan arabikansojen ongelmat.

Lähi-idän syvin poliittinen juopa vallitsee edelleen shiialaisen Iranin ja sunnalaisen arabimaailman välillä. Jälkimmäisen lipunkantajana on juuri nyt öljyrikas Saudi-Arabia. Vaikka saudit toivoittaisivat mielellään juutalaiset alimpaan helvettiin mahdollisimman pian, he toivovat näiden ensin iskevän Iranin vallankumouksellisiin shiioihin. Ja Iranin shiiat puolestaan aina muistuttavat sunniarabijohtajien kyvyttömyydestä pyyhkäistä juutalaiset pois Lähi-idän kartalta vihjaillen propagandistisesti itse aikovansa toteuttaa tämän asian.

Kuohuvassa, alikehittyneessä ja ihmisoikeuksia sortavassa arabimaailmassa asuu noin 280 miljoonaa ihmistä. Miten Israelin viisi miljoonaa juutalaista tai noin saman kokoinen palestiinalaispopulaatio, jotka asuvat kaksi kertaa Uudenmaan kokoisella alueella keskellä Länsi-Euroopan kokoista arabimaailmaa, voivat vaikuttaa syvällisesti monikymmenkertaisen ympäröivän väestön ongelmiin? Vastaus tähän löytyy meistä lännessä.

Me olemme nostaneet Israelin synnyn muodostaman pikkuasian Lähi-idän kaikkien konfliktien äidiksi ymmärtämättä asioiden suhteita ja mittoja. Verrattuna vuoden 1949 palestiinalaispakolaisuuteen oma ongelmamme karjalaisten evakkojen osalta vain viisi vuotta aiemmin oli samaa suuruusluokkaa. Se oli hoidettu pääosin kuntoon - siis Karjalan pakolaiset asutettu ja heidän elämänsä turvattu - alle kymmenessä vuodessa. Hyvä rauhakin on kyetty ylläpitämään sekä Neuvostoliiton että Venäjän kanssa. Miksi arabimaailma ei ole kyennyt aikaansaamaan rauhaa sisällään tai naapureidensa kanssa? Miksi maailman sorretuimmat arabit ovat edelleen arabimaissa asuvat palestiinalaiset?

Se vähäinen vapaus ja moderni sivistys, jonka alle sata vuotta aluetta hallinneet länsimaat jättivät edellisellä vuosisadalla Lähi-itään, on nyt hukkumassa vanhakantaista islamia kannattavien poliittisten liikkeiden voittoon kaikkialla arabimaailmassa. Miten tästä voi syyttää Israelia tai edes islamismiin kallellaan olevia palestiinalaisia?

Miten yleensäkään voi väittää Israelin olevan kaikkien ongelmien alkusyy, sillä maa on ylivoimaisesti monikulttuurillisin, demokraattisin, lainmukaisin, kehittynein ja kansalaisoikeuksiltaan vapain verrattuna mihin tahansa lähialueen maahan. Israel muuten on ainoa maa lähiympäristössään, missä ajatustensa vapaa ilmaisu, homoseksuaalisuus tai uskonnosta luopuminen eivät ole rikoksia. Useissa muslimienemmistöisissä  maissa nämä ovat vankeuteen johtavia tai jopa kuolemantuomion arvoisia asioita. Lähi-idän vapaimmat arabit muuten ovat Israelin kansalaisia!

Arabimaailmassa ja muuallakin islamilaisessa maailmassa taitaa olla useita muita syitä ajankohtaisiin ongelmiin. Israelia tai palestiinalaisia syyttämällä nämä ongelmat eivät ratkea, vaikka arabien sisäisessä retoriikassa aihe on ja pysyy suosittuna. Mutta Israelia syyttämällä arabijohtaja pääsee yleensä selittämästä oman kansansa paljon suurempia ongelmia. Näin on mm. Erkki Tuomiojan johtamassa ulkoministeriössä tai rauhanneuvottelija Martti Ahtisaaren tajunnassa. Tällä selitysmahdollisuuden ymmärtämisellä on vain ylläpidetty konfliktia.


Olisiko aika vaihtaa Israelin ja palestiinalaisten konfliktin ensisijaisuutta väittäneet analyytikot, poliitikot ja toimittajat uusiin ihmisiin, jotka katsovat Lähi-idän todellisuutta ilman punaisia laseja? Israel ei ole ongelma, sillä se on sekä monikulttuurisuudestaan huolimatta Lähi-idän ainoa demokratia ja oikeusvaltio, vaikka monikulttuurisuus - mm. moninainen juutalaisuus ja islamilainen terrorismi - vaikeuttavat merkittävästi oikeusvaltioperiaatteiden ylläpitämistä. Jopa keskenään riitelevien palestiinalaisten nykyinen elo vaikuttaa harmooniselta verrattuna moniin arabinaapureihin. Ja menkääpä kysymään rehelliseltä ihmiseltä Kairossa, Bagdadissa, Tripolissa, Sanaassa, Damaskoksessa Beirutissa tai Jerusalemissa viittä suurinta todellista ongelmaa Lähi-idässä. Niiden joukosta et löydä sanoja "palestiina" tai "Israel".  Nuo sanat nousevat esiin vain ko. konfliktista elantonsa saavien propagandistien ja reaalimaailmasta irtautuneiden haihattelijoiden puheissa.  Arabikeväästä alkanut islamilainen talvi on paljastanut Lähi-idän todelliset ongelmat. Ja ne kyllä ovat täysin arabien omaan kulttuurin tuotteita.