Ahtisaarella hatarat tiedot Palestiinasta

Hylätty arvosana Lähi-itä-opissa

Presidentti ja Nobel-voittaja Martti Ahtisaari kertoo tuoreessa elämäkerrassaan ”Matkalla” mielipiteensä rauhan sopimisesta Israelin ja palestiinalaisten rauhalle. Hänen mukaansa lähtökohdan tälle tulisi olla joko vuoden 1967 rajat tai Jerusalemin jakaminen molempien haltuun. Ahtisaaren mukaan ratkaisun edellytykset ja sen sisältö ovat kaikkien tiedossa, ja rauhansuunnitelman voi lyödä pöydälle minä päivänä tahansa. Hänen mukaansa asiassa tarvitaan rauhaan pakottamista, jossa niin Euroopalla kuin Yhdysvalloillakin on velvollisuutensa. Ahtisaari ehdottaa, että meidän (=Lännen) täytyy pelastaa Israel siltä itseltään.  Ahtisaari ei pidä itseään oikeana henkilönä umpisolmun ratkaisijaksi, vaan välittäjän pitäisi olla amerikkalainen.

Avataanpa Ahtisaaren ajatuksia pala kerrallaan ja katsotaan, miten ne kestävät.

1.       Lähtökohtana 1967 rajat tai Jerusalemin jakaminen.

Palestiinalaisilla ja Israelilla ei ole ollut koskaan rajoja. On ollut vain tulitaukolinja vuodelta 1949, joka oli voimassa arabien aloittamaan vuoden 1967 Kuuden päivän sotaan asti, ja sen jälkeinen nykyinen tilanne. Tosin Israel on jatkuvasti 1990-luvulta alkaen antanut palestiinalaisille lisää mahdollisuuksia sisäiseen itsehallintoon.

Jerusalem on kymmentuhatvuotisen historiansa aikana ollut jaettuna vain vuosina 1948–1967, jolloin se itäosan palestiinalaisalueilla toteutettiin etninen puhdistus. Itä-Jerusalem puhdistettiin viimeisestäkin juutalaisesta.

Viime talvena julkaistun mielipidekyselyjen mukaan Itä-Jerusalemin palestiinalaisista 35 prosenttia ottaisi kahden valtion ratkaisun toteutuessa Israelin kansalaisuuden. Palestiinan kansalaisuuden ottaisi 30 prosenttia, ja loput eivät osanneet tai halunneet ilmaista kantaansa kysymykseen. Voidaan siis päätellä, että Jerusalemin arabit eivät halua jaettua kaupunkia. Tätä arviota vahvistaa vielä se, että kyselyyn vastanneet arvelivat jopa 40 prosentin Itä-Jerusalemin arabeista muuttavan rajan länsipuolelle, mikäli kaupunki todella lopullisessa rauhassa jaettaisiin.  Israelilaisista juuri kukaan ei halua Jerusalemin jakamista.

Kummallista, että Ahtisaari ei tunne rajakysymystä eikä kaikkien haluttomuutta jakaa Jerusalemia.

2.       Ratkaisun edellytykset ovat kaikkien tiedossa ja rauhansuunnitelman voisi lyödä pöydälle minä päivänä tahansa.

Asia on totta vain Israelin ja läntisen maailman osalta. Vain 34 prosenttia Länsirannalla ja Gazassa asuvista palestiinalaisista hyväksyy kahden valtion mallin, jota Ahtisaari epäilemättä pitää keskeisenä edellytyksenä. Yli kaksi kolmasosaa palestiinalaisista haluaa ratkaisuksi Palestiinaa Välimereltä Jordanvirtaan, jossa Israel poistuu kartalta. Ahtisaaren tietämys faktoista on tältä osin kovin puutteellinen.

3.       Asiassa tarvitaan rauhaan pakottamista.

Aivan totta, joskin Ahtisaaren ongelmana on väärän puolen pakottamishalu. Järkeä pitäisi pakottaa nimenomaan palestiinalaisille, jotka ovat kriisin ensimmäisen 45 vuoden aikana kieltäytyneet neuvottelemasta rauhasta, seuraavan 20 vuoden aikana hylänneet kaikki neuvottelutulokset ja nyt viimeisen kolmen vuoden aikana palanneet neuvottelemattomuuteen. Tuon 20 vuoden neuvottelujen aikana palestiinalainen terrorismi on kasvanut vaikuttaviin mittoihin kahden intifadan, yhden sisällissodan ja parin Gaza-selkkauksen (Summer Rain ja Cast Lead) muodossa.

Enemmistö israelilaisista on halunnut rauhaa palestiinalaisten kanssa viimeiset 60 vuotta.

4.       Israel on pelastettava itseltään.

Siis miltä Lähi-idän ainoa demokratia ja monikulttuurinen valtio on pelastettava? Demokratialtako vai suvaitsevaiselta monikulttuurisuudelta? Jokainen Israelin hallitus on vuodesta 1949 alkaen halunnut neuvotella kattavasta rauhasta. Ne ovatkin onnistuneet rauhan solmimisessa Egyptin ja Jordanian kanssa. Kyllä israelilaisilla on näyttöä rauhan aikaansaamisessa. Israelilaisilla on näyttöä myös rauhantahdosta palestiinalaisten kanssa mm. yksipuolisten myönnytysten osalta, jotka tosin eivät ole aiheuttaneet vastakaikua palestiinalaisissa.

5.       Niin Euroopalla kuin Yhdysvalloillakin on velvollisuutensa.

Niin Eurooppa kuin Yhdysvallat ovat maksaneet pääosan palestiinalaisten elämästä jo vuosikymmenten ajan. Palestiinalaishallintoa pyöritetään pääosin länsimaiden veronmaksajien lahjoitusrahoilla.  Tarkoittaako Ahtisaari, että palestiinalaisten ja muiden arabien aloittaman ja vuosikymmeniä ylläpitämän selkkauksen lietsojien elättäminen loputtomiin on velvollisuutemme?

Sanoisin, että niin Euroopalla kuin Yhdysvalloillakin on velvollisuutena lisätä palestiinalaisten ja muiden arabien rauhantahtoa. Se onnistuisi helposti ja nopeasti vaikkapa näin tai näin.

6.       Ahtisaari ei pidä itseään oikeana henkilönä umpisolmun ratkaisijaksi, vaan välittäjän pitäisi olla amerikkalainen.

Tässä asiassa en voi olla enempää samaa mieltä Ahtisaaren kanssa. Noin heikoilla tiedoilla umpisolmuja ei todellakaan ratkaista.

Amerikkalaistenkin mahdollisuuksiin kannattaa suhtautua epäilevästi. Palestiinalaisten ja Israelin välisen rauhan odotukset nimittäin eivät ole paljoa kasvaneet siitä huolimatta, että neljä viimeistä Yhdysvaltain presidenttiä ovat kukin vuorollaan nostaneet rauhan välityksen ulkopolitiikkansa keskiöön. Barack Obaman kaudella palestiinalaisten neuvotteluhaluttomuus on noussut samassa suhteessa, kun Yhdysvaltain presidentti on yrittänyt luisua heidän puolelleen.

Ainoa keino lisätä rauhan mahdollisuuksia on kääntää palestiinalaisten enemmistö kattavaan rauhaan ja kahteen pysyvään valtioon perustuvan suunnitelman kannalle. Siihen tarvitaan sekä keppiä että porkkanaa. Länneltä on tyystin unohtunut kepin käyttö.