Maltillisen islamin harha

Allah islamin symbolina

Meillä länsimaisilla ihmisillä on valtavan paljon hyviä ideoita siitä, miten maailmasta tehtäisiin parempi paikka kaikille ihmisille. Nuo ideat kumpuavat omasta käsityksestämme maailmasta, joka perustuu moneen historialliseen filosofian kerrokseen. Näiden kerrosten ansiosta me voimme kysyä, epäillä, uskoa, olla uskomatta, luulla, olla varmoja, valita usein vapaasti tai olla joskus valitsematta. Valitettavasti pääosa maailman ihmisistä ei voi toimia tavallamme, sillä heidän yhteiskuntiensa historiat ovat kulkeneet erilaisia taipaleita. Siksi myös ajatusmaailma noissa yhteiskunnissa poikkeaa oleellisesti vaikkapa pohjoismaisesta mallista. Väitän, että islamilaista maailmaa ei voi ymmärtää tai selittää länsimaisen logiikan tai filosofian avulla. Islamilaisessa maailmassa toimii toisenlainen logiikka ja monissa tapauksissa erilaiset käyttäytymismallit. Vaikkapa naisen asema on islamin mukaan tyystin toisenlainen verrattuna länsimaiseen malliin. Tämä sama pätee myös valtiosuhteiden tasolla. Yritän perustella väittämäni lyhyesti esimerkillä harhasta, jonka olemme luoneet maltillisen ja äärimmäisen islamin välille.

Ensiksi on todettava, että käsite islamin maltillisuudesta tai äärimmäisyydestä on länsimaista tekoa. Islamilaisessa maailmassa useimmiten vain akateemisesti sivistyneet ihmiset tietävät, mitä noilla käsitteillä tarkoitetaan. Muslimien suurella enemmistöllä - reilusti yli 90 prosentilla - ei ole aavistustakaan maltillisen ja äärimmäisen islamin erosta. Kaikkein sekulaareimman ja vapaimman muslimienemmistöisen valtion, Turkin, suosittu pääministerikin, joka viime vuonna äänestettiin maailman kolmanneksi vaikutusvaltaisimmaksi muslimiksi, totesi muutama vuosi sitten: "Ei ole mitään maltillista tai äärimmäistä islamia. On vain islam."

Käsite maltillisesta islamista syntyi vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun öljyrikkaaksi havaittu arabimaailma aloitti tiensä kohti itsenäisyyttä, ja sen asukkaat haluttiin esitellä aiemmin islamiin hyvin epäluuloisesti suhtautuneelle länsimaiselle yleisölle. On tietysti muistettava, että pääosa tuolloin 1300-vuotisesta yhteisestä historiasta oli kulunut erilaisten keskinäisten sotien merkeissä, jotka väliaikaisesti päättyivät viimeisen kalifaatin, Osmanivaltakunnan, romahdukseen I Maailmansodassa. Tuo käsite syntyi kuitenkin vain länsimaissa. Arabimaailmassa ja muualla islamilaisilla alueilla islam ei uskontona tai elämänfilosofiana muuttunut mitenkään. Se, että saudimies ajaa nykyisin autolla kamelin sijasta, ei ole vaikuttanut islamiin mitenkään.

Muslimimaailmassa islamin perinteisiin alettiin vedota juuri tuon kalifaatin hajoamisen järkyttäminä, ja tämän menestyksekkään kehityksen seurauksena monet islamilaiset poliittiset liikkeet edustavat tänä päivänä muslimimaailman poliittisia päävirtoja. Ensimmäinen modernin ajan islamilainen valtio oli Saudi-Arabia, jota ei voi oikein mitenkään kutsua maltilliseksi. Viimeiseksi islamilaiset järjestöt on äänestetty valtaan kaikissa ns. arabikevään vallankumousten ravistelemissa maissa.

Yksittäisen muslimin, heimon tai uskonlahkon uskonnonharjoittamisissa on tietysti eroja. On aleviitteja, jotka ovat usein hyvinkin suvaitsevaisia, ja on wahhabiittejä, jotka haluavat kontrolloida koko ympäristönsä käyttäytymistä, eivätkä siksi tule toimeen ollenkaan em. aleviittien kanssa. Erilaisia sävyjä on islamissa siinä kuin muissakin uskonnoissa. Islamin enemmistönä olevien sunnien ja vähemmistönä olevien shiiojen 1300-vuotiset uskonnolliset kiistat ovat olleet lukemattomien muslimien välisten sotien syinä, ja tämä jako on edelleen Lähi-idän epävakauden pääsyy. Mutta islamin päävirtaukset riippumatta uskonnollisesta tai uskonnollislainopillisesta koulukunnasta eivät ole oleellisesti muuttuneet viimeisinä vuosisatoina. Mikään ei ole muuttunut islamin suhtautumisessa ”vääräuskoisiin”, naisiin tai muihin ”oikeauskoisen” miehen normeista poikkeaviin ilmiöihin.

Islamilaisen maailman kanssakäyminen sekä aikaisemmin teollistuneen lännen että myöhemmin teollistuneen idän kanssa on tietysti vaikuttanut paljon koko islamilaiseen maailmaan. Osa sen ihmisistä on hylännyt islamin kokonaan ja osa noudattaa sitä vain muodollisesti. Samanlainen kehitys on tapahtunut myös kristillisessä, buddhalaisessa ja hindulaisessa maailmassa. Mutta islam ei ole seurannut kristillisen maailman esimerkkiä, jossa uskonto seuraa kulloinkin vallitsevien filosofisten ja yhteiskunnallisten muutosten trendejä.  Historian saatossa jotkut kristilliset kirkkokunnat ovat jopa johtaneet muutosta, kun islam on 1200-luvulta alkaen pyrkinyt pääosin ylläpitämään voimassa sekä alkuperäistä teologista että filosofista tulkintaansa. Islamin reformointia yrittäneet liikkeet on toistaiseksi nujerrettu traditionalistien voimin hyvin väkivaltaisesti.

Muslimi, joka ei seuraa islamin opetuksia, ei ole maltillinen. Eikä Allahin nimissä itsemurhapommitusta yrittävä ole äärimuslimi tai radikaali. Ensin mainittu on joko uskostaan luopunut tai pragmaatikko, jonka mielestä hänen ei tarvitse ratkaista maailman vääryyksiä tässä ja nyt. Jälkimmäinen taas on normaali uskovainen muslimi, jonka joku on puhunut ympäri islamilaisella teologialla ja sen mahdollistamalla oikotiellä Allahin paratiisiin. Mutta oleellista on se, että molempien islamilainen uskonoppi on samanlaista. Ne sisältävät täsmälleen saman koraanin ja koulukunnasta riippuen samat hadithit, Muhammadin elämänkerran sekä fatwa-perinteen, jotka eivät ole muuttuneet varsinkaan sunnalaisessa maailmassa useisiin vuosisatoihin.

Islam ei ole koskaan antanut uskovaiselle mahdollisuutta niihin valintoihin, jotka ovat olleet meille kristillispohjaisissa länsimaisissa demokratioissa itsestään selvyyksiä. Monet meistä selviävät valinnoista jo ilman kirkkoakin.  Islamilaisessa maailmassa kaikki on toisin, sillä islamin muuttumisesta liberaalimpaan suuntaan ei ole merkkejä, eikä kaikkivaltiaalle Allahille ei voi alistua vain osittain islamin mukaan. Perheen, suvun ja heimon kunniapaineet tekevät monasti näistä valinnoista käytännössä mahdottomia. Muutamia länsimaihin paenneita reformiliikkeitä lukuun ottamatta islamin valtavirta on etsimässä uutta maailmanjärjestystä varhaisista perinteistään. Islam ei siis ole maltillistumassa. Se koettaa kollektiivisesti hakea oppia nopeimman leviämisen militaristisista ajoistaan, jolloin se murskasi niin Bysantin, Persian kuin Intian niemimaan valtakunnat.

Maltillista islamia ei siis ole, vaikka minäkin toivoisin sellaisen olemassa oloa. On vain islam, kuten Turkin pääministeri Erdoğankin on painokkaasti todennut. Maltillinen islam käsitteenä on siis läntisen poliittisen tutkimuksen luoma harha tai väärinkäsitys. Ehkä tuolla käsitteellä on pyritty luomaan painetta islamin modernisoinnille?

Mutta on muistettava, että maailman ehkä 1300 miljoonasta muslimista kaikki eivät noudata uskontonsa oppeja. Joukossa on paljon tapamuslimeja ja pragmaattisia muslimeja, joiden kanssa vapauksista nauttiva länsimaalainen voi elää täydessä harmoniassa. Ehkäpä käytettyjä termejä pitäisikin muuttaa. Maltillisen tai radikaalin islamin sijasta pitäisi puhua pragmaattisista ja fundamentaalisista muslimeista. Näin pantaisiin enemmän painoa yksilölle oman elämänfilosofiansa valinnassa.