Ratkaisuehdotus toivottomaan Palestiina-ongelmaan

Palestiinan vapautusjärjestö (PLO) haluaa YK:n täysjäseneksi, mikä on nostanut jo yli 90 vuotta jatkuneen Palestiina-ongelman jälleen kansainvälisen median etusivuille. Olen ajoittain hyvin kyllästynyt koko aiheeseen kansainvälisessä politiikassa, sillä tärkeämpiäkin asioita siellä olisi hoidettavaksi. Niinpä esitän nyt lyhyine perusteluineen ratkaisuehdotuksen, joka käsitykseni mukaisesti ratkaisisi koko umpisolmun parissa vuodessa.

Tämä ratkaisuehdotus perustuu muutamaan tosiasiaan, joita en tässä lukijan ajan säästämiseksi perustele pidempään. Olen kuitenkin valmis todistamaan ne tosiksi kommenttiosuudessa. Ne ovat:

1.       Ylivoimainen enemmistö israelilaisista haluaa rauhaa.

2.       Ylivoimainen enemmistö palestiinalaisista ja muistakin arabeista haluaa rauhaa

3.       Ylivoimainen enemmistö israelilaisista tukee kahden valtion mallia – siis juutalaisenemmistöistä Israelia ja arabienemmistöistä Palestiinaa, joiden yksityiskohdista sovitaan rauhanneuvotteluissa.

4.       Ylivoimainen enemmistö Palestiinan arabeista haluaisi tuhota Israelin, joskin enemmistö voisi sietää sitä lyhyehkön ajan, kunnes olosuhteet tuhoamiselle olisivat paremmat. Muut arabit ovat vähintään yhtä halukkaita Israelin hävittämiseen. Tämä halu toisen osapuolen tuhoamiseksi on raivattava rauhan tieltä kiinnittämällä huomio muualle.

5.       Länsimaat ja Japani ovat kantaneet suurimman osuuden Palestiinassa ja sen naapurimaissa asuvien palestiinalaispakolaisten elättämisestä viimeisten 60 vuoden aikana.  Israel eivätkä arabimaat halua tehdä sitä. Länsimaiden taakankantokyky on hiipumassa velkaantumisesta ja muista taloudellisista vaikeuksista johtuen.

6.       Palestiinan ympärillä olevat arabimaat ovat tehokkaasti estäneet vuoden 1949 palestiinalaispakolaisten integroitumisen yhteiskuntiinsa.

Ratkaisuehdotus lyhykäisyydessään on seuraava: Ilmoitetaan, että kahden vuoden siirtymäajan jälkeen länsimaat pitävät Palestiinan konfliktia yksinomaan israelilaisten ja palestiinalaisten konfliktina, eivätkä ne enää aio osallistua ongelman ratkaisuyrityksiin poliittisesti tai taloudellisesti. Saman siirtymäajan kuluessa länsimaat lopettavat nopeasti taloudellisen tukensa myös niille maille, jotka eivät tue aitoa ja neuvotteluihin perustuvaa kahden valtion ratkaisua konfliktin lopettamiseksi.

Tämä ilmoitus panisi kaikki konfliktin osapuolet uusien tosiasioiden eteen:

1.       Israel tajuaisi joutuvansa sekä täyteen poliittiseen että taloudelliseen vastuuseen miehittämistään alueista ja niiden neljän miljoonan asukkaan jatkuvasti mellakoivasta väestöstä.  Tällainen kehitys aiheuttaisi Israelissa laman, mikä johtaisi poliittisen johdon vaihtumiseen. Alueen rauhoittaminen nousisi Israelissa tärkeysjärjestyksen kärkeen.

2.       Palestiinalaiset tajuaisivat välittömästi, että heidän lähes täysin länsimaisen avun varassa oleva taloutensa voi romahtaa välittömästi, elleivät rikkaat arabimaat tule avuksi.  Palestiinalaisjohtajat eivät aiemmin kokemansa perusteella luota arabiveljiinsä. He ymmärtäisivät minkä tahansa skenaarion tarkoittavan vallan menetystä. Neuvottelu- ja kompromissihalukkuus kasvaisi rajusti.

3.       Ympärillä olevat arabimaat ymmärtäisivät saavansa palestiinalaispakolaiset taloudelliseksi ja poliittisesti räjähdysalttiiksi taakakseen samalla, kun ne joutuisivat seuraamaan Länsirannalla ja Gazassa puhkeavia rajuja levottomuuksia, jotka synnyttäisivät lisää pakolaisuutta.  Painostus ratkaisun löytämiseksi kasvaisi suuresti.

4.       Saudi-Arabia ja pienemmät öljyrikkaat sheikkikunnat oivaltaisivat pian joutuvansa maksamaan kokonaisuudessaan konfliktin arabiosapuolten kuluja useilla miljardeilla dollareilla vuosittain. Tämä yhdessä arabiankielisen maailman konfliktimyllerryksen kanssa lisäisi merkittävästi vallankumousvaaraa vielä rauhallisina pysyneissä arabimaissa. Ratkaisun löytyminen tulisi niiden omaan intressipiiriin.

Muu maailma saisi tällä julistuksella pari etua. Ensinnäkin se arabialaistaisi konfliktin tehokkaasti ja samalla vähentäisi sen kansainvälisyyttä. Ratkaisuyrityksethän ovat toistaiseksi kilpistyneet juuri arabien haluttomuuteen neuvotella kestävästä rauhasta ja vuoden 1949 pakolaisten aseman järjestämisestä. Toiseksi se voisi nostaa Kiinan ja Intian kiinnostusta nopean poliittisen ratkaisun löytämiseksi, sillä kuohunta arabimaissa aiheuttaisi todennäköisesti eniten ulkopuolista vahinkoa nimenomaan näiden nousevien maiden talouskasvuille. Saudien öljydollareilla voidellut maat joutuisivat miettimään kantojaan, mikä voisi monissa muissakin asioissa tervehdyttää maailmanpolitiikkaa.  Jos em. julistuksen uhkaukset pitäisi toteuttaa, Länsimaat säästäisivät vuosittain kymmeniä miljardeja dollareita.

Häviäjinä tässä julistuksessa olisivat jokseenkin kaikki yli 60 vuotta jatkuneen konfliktin osapuolet, mikäli ne eivät löytäisi nopeasti kestävää ratkaisua. Voittajiksi konfliktin osapuolet voisivat selvitä vain yhdessä, sillä sotilaallinen ratkaisu ei ole minkään osapuolen intresseissä eikä edes mahdollisuuksien rajoissa. Halukkuus aitoihin kompromisseihin kasvaisi molemmilla puolilla luultavasti hyvin nopeasti.

YK:n alkaneen yleiskokouksen uutisoinnista tulet havaitsemaan, että nykyisillä keinoilla Lähi-idän pitkäikäisimmän konfliktin pysyvä ratkaisu ei ole lähestynyt juuri yhtään. Kyse ei ole ollut yrityksen puutteesta varsinkaan länsimaiden kohdalla. Kyse on siitä, että vastuu asioiden ratkaisemisesta on onnistuneesti vyörytetty osapuolten harteilta pois. Kannattaisiko yrittää jotain täysin uutta, joka yksilötasollakin toimii yleensä hyvin. Pannaan riitelijät suoraan vastuuseen ja ilmoitetaan, että ympäristö on täysin kyllästynyt näytelmään.