Merahin tapaus paljastaa lännen strategisen heikkouden

Islamisti Mohamed Merahin teloittamat Ranskan juutalaiset.

Ranskassa kysytään yhä kovemmin äänenpainoin, miksi ainakin seitsemän ihmistä murhanneen ja samalla Toulousen kaupunkia terrorisoineen Mohamed Merahin toimiin ei puututtu ennen surmatöitä. Ranskan pääministerin ja turvallisuusviranomaisten selitykset siitä, että Merah ei ollut tehnyt aiemmin mitään sellaista, joka olisi antanut lakiin perustuvan mahdollisuuden hänen valmisteluihinsa puuttumiseksi, ei tule tyydyttämään ranskalaista yleisöä presidentinvaalien tunnelmissa.

En ryhdy tarkemmin kuvaamaan Merahin terrorismihistoriaa, sillä siitä voi lukea vaikkapa täältä ja myöhemmin varmaan monesta uudemmasta ja yksityiskohtaisemmasta analyysistä. Mutta todettakoon Merahin taustasta sen verran, että hän on

• kuulunut Ranskassa ja Algeriassa toimivaan ääri-islamilaiseen jihadistijärjestöön, joka on yrittänyt leimautua al-Qaidaan, ja
• osallistunut em. järjestön tukemana terroristikoulutukseen Pohjois-Pakistanissa, jonka päämääränä on jihadin ulottaminen koko maailmaan,
• ollut pidätettynä Pakistanissa em. toiminnasta johtuen joutuen mm. Yhdysvaltain terrorismiepäiltyjen listalle sekä
• avoimesti propagoinut jihadismia lähipiirilleen Ranskassa.

Tämä ei siis riittänyt Merahin kansalaisoikeuksien rajoittamiseen, vaikka Ranska on osana ISAF-joukkoja torjumassa Merahin leireillä koulutettujen jihadistien yritystä kaapata valta Afganistanissa. Ranskalaiset ISAF-osastot ovat menettäneet kaatuneina useita kymmeniä sotilaitaan.

Taisin paljastaa jo liikaa tämän kirjoituksen juonesta, joten menen seuraavaksi suoraan asiaan. Merahia ei pysäytetty ajoissa, sillä häntä ei oltu saatu kiinni Ranskan lakien rikkomisesta. Se, että Merah oli rikkonut Pakistanin, Afganistanin ja Yhdysvaltain terrorismilakeja sekä lisäksi toiminut ranskalaisten ISAF-joukkojen tavoitteiden vastaisesti, ei ole syy epäillä henkilöä vaaralliseksi Ranskassa.

Valitettavasti tämä ei ole vain Ranskan ongelma. Tämä sama turvallisuusongelma koskee koko läntistä Eurooppaa ja myös Yhdysvaltoja. Ja tämän ongelman alkuperä oleellisesti heikentää läntisten turvallisuusorganisaatioiden mahdollisuuksia selviytyä voittajina niistä selkkauksista, joissa ne ovat osallisina islamilaisessa maailmassa ja - kuten Merahin esimerkistä nähdään - myös kotirintamillaan. Ongelman alkuperä on kyvyttömyys määritellä vihollista. Oikeastaan pitäisi sanoa, että vihollisen määrittely on vähintään poliittisesti epäkorrektia ja jopa kiellettyä. Hyvin tämä selviää mm. tämän linkin takana olevan blogikirjoituksen alussa olevasta kuvauksesta presidentti Sarkozyn sanomisista. Merahin ryhmän ideologisista yhteyksistä kannattaa lukea myös täältä.

Ranska ei kuitenkaan ole suurin syyllinen tähän kyvyttömyyteen antaa strateginen ohjaus siitä, kuka on länsimaisen elämänmenon ideologinen vihollinen. Johtava länsimaa, Yhdysvallat, ei myöskään ole enää Obaman presidenttiaikana määritellyt viholliseksi äärimmäistä islamia. Jo presidentti Bushilla oli ongelmia asiassa. Nykyisin Yhdysvalloissa on kiellettyä käyttää sanaa islam tai jihad uhkakuvia käsittelevissä asiakirjoissa. Poliittisten eliittien omat maailmankuvat, joiden keskiöissä monikulttuurisuus on keskeinen tekijä, estävät jihadismin yksiselitteisen julistamisen viholliseksi. Siksi Yhdysvallat ja länsi toistaiseksi häviävät taktisesta menestyksestä huolimatta sotansa Afganistanissa ja kaikkialla muuallakin islamisteja vastaan. Jälkimmäiset ovat hyvin selvästi tiedostaneet päävihollisekseen länsimaisen sivistyksen demokratioineen ja moniarvoisuuksineen. Mutta lännen turvallisuusorganisaatiot eivät voi kunnolla edes tähdätä, kun vihollista ei suostuta määrittelemään kuin muutamaksi eniten julkisuutta saaneeksi jihadistiorganisaatioksi, esim. al-Qaidaksi.

Kun vihollista ei kyetä määrittelemään, ei ole mahdollista laatia strategiaa sen aiheuttaman uhan poistamiseksi, eikä siksi kyetä tekemään myöskään tehokasta kansainvälistä yhteistyötä tai edes kansallisia suunnitelmia melko vapaasti rajat ylittävien jihadistien toimintamahdollisuuksien rajoittamiseksi. Tämä on perussyy sille, että sotilaallisesti ja taloudellisesti ylivoimaiset länsimaat eivät pärjää islamilaisen maailman paljon heikommille vihollisilleen.

Merahille annetut mahdollisuudet toteuttaa islamilla perustellut iskunsa todistaa heikkoutemme havaita kulttuuriperustaisia vihollisia. Tässä tapauksessa tuo uhka tuli islamilaisesta kulttuurista, jossa Merahin kaltaisella tavalla motivoituneita on tutkimusten mukaan kymmeniä ellei satoja miljoonia. Näihin kuuluvat Hamas, Hizbollah, al-Shabaab, Muslimiveljeskunnat eri puolilla, Boko Haraam, Talibanit jne.

Huomautan tähän loppuun, että en pidä jokaista muslimia Merahin kaltaisena vaarallisena henkilönä. Mutta näistä Meraheista ei tule loppua, ennenkuin muslimiyhteisöt eri puolilla maailmaa selväsanaisesti tuomitsevat Merahit ja hänen kaltaisensa sekä ilmiantavat heidät viranomaisille. Valitettavasti nykyisin kaikki islamilaiset yhteisöt eivät tee tällaista yhteistyötä. Miksipä tekisivät, kun edes Obama ja Sarkozy eivät tunnista niiden sisällä elävää uhkaa?