Mitä Syyrian sodan osapuolta Obaman hallitus aikoo tukea?

En ole yhdysvaltalaisen toimittaja Glenn Beckin suuri ihailija. Itse asiassa useinmiten ärsyynnyn hänen juttujaan katsellessani. Nyt Beckillä kuitenkin on käsissään videopätkiä, jotka ovat katsomisen väärttejä useammassakin mielessä.

Yhdysvalloissa on käynnissä kova peli siltä osin, miten Syyrian sisällissotaan pitäisi suhtautua. Selvä enemmistö kansasta ei halua maan aloittavan uutta operaatiota Lähi-idässä, kun taas poliittinen eliitti molemmissa puolueissa näyttää katsovan rangaistusretken välttämättömäksi. Tämä Beckin video on tietysti osa tuota mielipiteiden muokkausta. Toisaalta tekeepä Obaman hallinto lopulta millaisen ratkaisun tahansa asiassa, se näyttää kärsivän melkoisen poliittisen tappion seurannaisvaikutuksineen.

Sodat ovat aina julmia, ja niissä tapahtuu asioita, joita ei ole helppoa kohdata. Lähi-idän ja laajemminkin islamilaisen vyöhykkeen sodat ovat olleet yksityiskohtien osalta poikkeuksellisen barbaarisia. Tämä johtuu pitkälti siitä kulttuuriperimästä, jonka päällä myös sodankäynnin tavat ovat muokkautuneet. Valitettavasti kotimainen mediamme ei ole osannut tai uskaltanut kertoa rehellisesti tätä puolta mm. Syyrian sodasta. Yhtään kauniimpaa ei sota ole ollut Tsetseniassa, Afganistanissa tai Irakissakaan.

En suosittele alla olevaa videota herkille lukijoille.

Gazan suunnan kovapanosammunta paljastaa uusia asioita

9.3. surmattu PRC:n pääsihteeri,
Zuhir Musa Ahmed al-Qaisi ennen.

Gazan palestiinalaisilla terroristeilla ja Israelilla on taas ollut erimielisyyksiä viime päivinä. Niiden seurauksena Gazasta on ammuttu pitkälle toistasataa rakettia ja kymmeniä kranaatinheittimen ammuksia Israeliin, jonka asevoimat on vastavuoroisesti ampunut ohjuksilla terroristikohteita. Toistaiseksi tulos tästä epäsymmetrisestä riitelystä on tavanomainen - yli kaksikymmentä kuollutta palestiinalaisterroristia ja useita kymmeniä haavoittuneita, joiden joukossa on valitettavasti myös siviilejä, ja yksi vakavasti haavoittunut israelilaissiviili sekä kymmenkunta lievästi loukkaantunutta. Epäilemättä molemmilla puolilla on monituhatkertaisesti järkyttyneitä ihmisiä, joiden normaali elämä on vakavasti häiriintynyt ammuskelusta.

Israel ja Gazan militantit ottavat yhteen vastaavalla tavalla useita kertoja vuodessa. Oikeastaan näin tapahtuu joka kuukausi, mutta mitattuna isompia ammuskelujaksoja Gazasta lähteneinä ammuksina edelliset kerrat olivat viime vuoden loka-, elo- ja huhtikuussa. Kaikkina em. kuukausina Gazasta on ammuttu yli 40 kranaattia lähellä sijaitseviin Israelin asutuskeskuksiin. Joka kerta tulitauko on saatu aikaan melko nopeasti, eikä ammuskelu ole yltynyt vuoden 2008 syksyn kaltaiseksi jatkuvaksi toiminnaksi, joka sai Israelin laukaisemaan joulukuun 2008 lopussa viimeisimmän ison ja kaikki puolustushaarat käsittävän siivousoperaationsa Gazassa.

Nytkin ammuskelu todennäköisesti vähenee muutaman seuraavan päivän tai viimeistään parin seuraavan viikon aikana. Mutta tässä laukaustenvaihdossa on muutamia uusia tekijöitä, joiden vuoksi päätin kirjoittaa tämän jutun. Aloitetaanpa näiden asioiden purkaminen helpoimmasta päästä.

PRC:n entinen pääsihteeri jossain romun keskellä
Israelin ilmaiskun jälkeen.

Tällä kertaa Gazaa hallitseva Hamas ei ole osallistunut ammuskeluun, vaikka tämänkertaista palestiinalaisosapuolta pidetäänkin Hamasin "alihankkijana". Se on pikemminkin pyrkinyt ammuskelun nopeaan lopettamiseen. Tämä johtuu Hamasin monista ongelmista, mistä syystä se ei halunnut sotilaallista eskalaatiota juuri nyt. Hamas on joutunut suunnittelemaan ylimmän johtonsa toimintaedellytykset uudelleen Syyrian sisällissodan vuoksi. Järjestö ei halunnut lähteä tukemaan sille pitkään suojaa tarjonnutta Syyrian johtoa, mistä syystä se on joutunut lähestymään Egyptiä ja Qataria. Samalla järjestön side Iranin suuntaan on löystynyt. Egypti puolestaan ei halua edelleen kesken olevan vallanvaihdoksen osittaisessa sekasorrossa minkäänlaisia levottomuuksia Gazan tai Israelin suunnassa.

Valitettavasti Egyptin turvallisuusviranomaisten kyky valvoa rikollista toimintaa mm. Siinailla on sitten Mubarakin aikojen heikentynyt melko paljon. Tästähän tämänkertainenkin eskalaatio sai alkunsa, kun Israelin puolustusvoimat (IDF) täsmätappoi PRC-nimisen järjestön (= Kansan Vastarintakomitea) johtajan vastauksena muutamaan aiemmin Gazasta ammuttuun rakettiin. On muistettava, että juuri PRC toteutti viime elokuussa Egyptin alueelta terrori-iskun Israelin puolelle, jossa sai surmansa kahdeksan israelilaista ja 30 haavoittui. Isku, jossa terroristit käyttivät Egyptin armeija univormuja, johti myös useiden egyptiläissotilaiden kuolemaan IDF:n vastaiskussa. Israel on väittänyt PRC:n valmistelleen uutta vastaavaa iskua niinikään Egyptistä.

Vaikka osa Gazasta ammutuista raketeista on aiheuttanut vahinkoja Gazan läheisissä isohkoissa israelilaiskaupungeissa, merkittävää on ollut torjuttujen rakettien melko suuri määrä. Israelilla on Gazan tuntumassa kolme Iron Dome -yksikköä, joiden tehtävänä on tuhota lähestyvät raketit jo ilmassa. Näiden yksiköiden tutkat havaitsevat laukaistut raketit, joiden uhkaavuus arvioidaan nopeasti lentoradan perusteella. Kallis torjuntaohjus laukaistaan vain asutulle alueelle lentäväksi laskettua rakettia vastaan. Vaikuttaa siltä, että Iron Dome -järjestelmän torjuntakyky on jopa 80 prosenttia noista vaarallisiksi arvioiduista raketeista. Tulos on ainutlaatuisen hyvä.

Iron Dome -ohjus lähtee torjuntaan.

Rakettien torjunnan erittäin hyvä menestysprosentti on puolestaan jättänyt Israelin johdolle aiempaa enemmän harkinnanvaraa. Kun tulituksesta aiheutuneet vahingot ovat jääneet melko vähäisiksi, ei maan johtoon ole ainakaan vielä kohdistunut paineita järeämpien toimien käyttämiseksi. Tätä tarvetta on tietysti vähentänyt myös se, että Hamas ei ole osallistunut iskuihin. Ja siksi IDF:kin on iskenyt pelkästään PRC- ja PIJ-järjestöjä vastaan (jälkimmäinen on Iranin vallankumouskaartin rahoittama Palestiinan Islamilainen Jihad). Jos Israelin Iron Dome -ohjukset eivät lopu kesken, joutuvat kaikki Gazan raketinampujat miettimään todella vakavasti rakettiensa tehokkuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Terroristikin tajuaa, että jos raketteja ampumalla saa vain kovan selkäsaunan, toimintaa ei kannata jatkaa. Onko israelilaisten kehittämä Iron Dome -järjestelmä siis muuttamassa pitkälti raketteihin viime vuosina perustuneen terrorismin luonnetta?

Iron Dome ei kykene torjumaan kaikkia raketteja.

Tosiasia kuitenkin on se, että raketinkantaman sisällä Gazasta asuvien israelilaisten elämä on pahasti häiriintynyt. Koulut on suljettu ja ihmiset pitävät ulkona liikkuessaan silmällä tietä lähimpään pommisuojaan. Nämä ongelmat kohtaavat juuri nyt ainakin miljoonaa israelilaista. Gazalaisilla on tietysti samanlaisia murheita. Mutta israelilaisille nämä asiat ovat muistutus siitä, että todellinen uhka ei tule Gazasta, vaan Hizbollahin hallitsemasta Etelä-Libanonista, jossa on moninkertainen määrä tuhovoimaisempia ja pidemmälle kantavia raketteja, joille Iron Dome -yksiköt eivät ehkä voi paljoa. Ja vielä isompia Israeliin kantavia ohjuksia on sekä Iranilla että Syyrialla. Näitä vastaan Israelilla on Arrow-torjuntajärjestelmä, mutta sitä ei ole koskaan testattu kansainvälisen kovapanosammunnan aikana. Joka tapauksessa pari miljoonaa pohjoisisraelilaista muistavat hyvin Toisen Libanonin kesäsodan heinä-elokuussa 2006, jolloin iso osa elämästä vietettiin pommisuojissa.

Aion piakkoin kirjoittaa enemmän Iranin Israelille ja muullekin Lähi-idälle aiheuttamasta huolesta. Mutta jo nyt ennakkona yksi asia tuosta osasta Lähi-idän monimutkaista kriisiä. Israel ei lähde pommittamaan Irania ennenkuin se on lamauttanut Hizbollahin alueensa pohjoispuolella ja ehkä selvästi sitä sotilaallisesti heikomman Hamasinkin eteläpuolellaan. Siis huoli pois hetkeksi, sillä ennen näitä operaatioita ainakaan Israelin toimesta ei aloiteta uusia isompia sotia. Mutta jos olisin Hizbollahin jäsen tai muuten vain Etelä-Libanonissa, odottaisin tämän vuoden kevätsateiden loppumista ja hyvän lentosään saapumista kesäajaksi hyvin levottomana.