tiistai 20. syyskuuta 2011

Blogistin lyhyt historia Uuden Suomen Puheenvuorossa

Mäkisen kirjoittajan taival jäi 10 kuukauden mittaiseksi Uuden Suomen ylläpitämässä Puheenvuoro-palvelussa. Sen katkeaminen siellä tapahtui nopeasti ja ilman selityksiä. Samankaltaisia tapahtumia on Puheenvuorossa ollut viime aikoina useita. Ne saattavat olla hyvinkin erilaisia. Tässä Mäkisen tarina lyhyesti:

Kirjoitin joulukuun 2010 ja syyskuun 2011 välisenä aikana Puheenvuoroon yli 70 blogikirjoitusta, joista muutamat nousivat hyvinkin suosituiksi sekä kommenteilla että lukijamäärillä mitattuna. Lisäksi osallistuin varmaankin useaan sataan jonkun muun alustamaan kommenttikeskusteluun. Kirjoitusteni enemmistö käsitteli kolmea asiakokonaisuutta: Ilmastonmuutosta, islamia ja Lähi-idän politiikkaa. Osallistuin melko aktiivisesti myös muiden aihepiirien kommentointiin.

Pyrin sekä kirjoituksissani että kommentoinnissa asialliseen ja kohteliaaseen kielenkäyttöön. Myönnän kyllä ajoittain harjoittaneeni sarkasmia, ja joskus saatoin ahdistaa hölmöyksiä tai suoranaisia valheita esittäneen vastaväittäjän nurkkaan. Näissäkään tapauksissa en muista käyttäneeni loukkaavaa kieltä tai menneeni henkilökohtaisuuksiin.

Keskiviikkona 14.9.2011 julkaisin noin klo 9 kirjoituksen otsikolla ” Norja, Tanska ja Ruotsi ovat vaarallisia maita”. Kirjoitus herätti jonkin verran kommentointia.  Kirjoituksessa oli kuvituksena karikatyyripiirtäjä Kurt Westergaardin kuva sekä hänen piirtämänsä karikatyyri eräästä lähes 1400 vuotta sitten kuolleesta miehestä.

Samana päivänä noin klo 13 huomasin, että kirjoitukseni kommentteineen oli kadonnut. Kello 13:28 sain viestin US:n webmasterilta. Viestin koko sisältö oli seuraava:” MMakinen, Käyttäjätilisi Puheenvuoro-palvelussa on suljettu.” Näin myös oli käynyt. Kaikki kirjoitukseni tuhansine kommentteineen olivat US:n roskakorissa, enkä enää voinut kirjautua keskustelijaksi. Minut oli siis totaalisesti bannattu kertaheitolla ja ilman edeltäviä huomautuksia tai varoituksia.


Ryhdyin selvittämään asiaa, ja seuraavassa on sähköpostivaihtoni päätoimittaja Markku Huuskon kanssa 14.9. kokonaisuudessaan:
Mäkinen: Hyvä päätoimittaja Markku Huusko. Käyttäjätilini Puheenvuoro-blogiinne on alla olevan ilmoituksen mukaan suljettu. Mikä mahtoi olla syynä sulkemispäätökseenne? Kyselee Mikko Mäkinen.
Huusko: Uuden Suomen käyttöehdoissa (http://www.uusisuomi.fi/kayttoehdot) sanotaan muun muassa seuraavasti: ”Puheenvuoro-palvelukeskustelua hallinnoiva Asiakas sitoutuu siihen, että palvelussa hänen itsensä julkaisema kirjoitus ei ole lain ja hyvien tapojen vastainen taikka sisällöltään ketään millään tavalla loukkaava tai herjaava.” Siellä sanotaan myös näin: ”Asiakas vastaa siitä, ettei hänen käyttämänsä aineisto loukkaa kolmannen tekijänoikeudella tai muulla immateriaalioikeudella suojattua materiaalia taikka Asiakkaan lakiin tai muihin sopimuksiin perustuvia velvollisuuksia. Tällaisen materiaalin julkaiseminen tai levittäminen ilman oikeudenhaltijan lupaa on ehdottomasti kiellettyä.”
Keskusteluohjeissa (http://www.uusisuomi.fi/keskusteluohje) sanotaan mm. seuraavasti:
·  Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen liittyviä asiattomia viestejä.
·  Valheellisen tai perättömän tiedon levittäminen on kiellettyä.
MH
Mäkinen: Hyvä Markku Huusko. Olen lukenut käyttöehdot ja tiedän niiden sisällön. Ystävällisesti kysyn, mikä kirjoituksistani on rikkonut alla mainitsemianne käyttöehtoja ja millä tavalla?  Mikko Mäkinen
Huusko ei enää vastannut kysymykseeni, joten lähetin hänelle uuden viestin.
Mäkinen: Hyvä Markku Huusko. Kun en ole saanut vastaustanne alla olevaan kysymykseeni, uudistan sen. Samalla tiedustelen, onko käyttäjätilini sulkeminen lopullinen ja pysyvä ratkaisu. Voinko tehdä jotain käyttäjäoikeuksien takaisin saamiseksi? Ystävällisesti Mikko Mäkinen.
Näihinkään kysymyksiin Huusko ei ole vastannut.

Huuskon vastaamattomuus johtuu siitä, että sen paremmin viimeisessä kuin aiemmissakaan kirjoituksissani ei ollut Puheenvuoron käyttöehtojen tai keskusteluohjeen vastaista materiaalia. Kirjoituksissani ei ollut myöskään valheellisia tai perättömiä tietoja. Päätoimittaja Huuskolla siis ei ollut käyttöehtojen mukaista perustetta, eikä hänellä ollut myöskään ryhtiä sanoa oikeaa syytä kirjoittaja Mäkisen bannaamiseen.

Ehkä päätoimittaja Huuskoa on painostettu poistamaan jonkun mielestä ”kiusallisista” asioista kirjoittavia? Joskus päätoimittajat antautuvat painostuksen edessä. Vai tuliko Huuskolle vain hätä housuun ja siitä paha mieli, joka piti purkaa johonkin kirjoittajaan?

No en sitten kirjoita enää Uuden Suomen Puheenvuorossa. Kirjoittelen nyt sitten täällä ja tämän blogisivun oikeassa yläkulmassa näkyvissä kahdessa muussa blogissa. Osan vanhoista kirjoituksistani päivitän noihin blogeihin.

28 kommenttia:

  1. Miten sen nyt lyhyesti sanoisin, vaikkapas notta: Perkele!

    T: Timo Huolman

    VastaaPoista
  2. Käytän vähän pidempää ilmausta: Huuskon alla ei saa vapaasti kirjoittaa ;-)

    Mäkinen

    VastaaPoista
  3. Jep, on melko varma asia, että M. Mäkinen lensi pihalle, koska Huuskoa ja kumppaneita painostettiin ylemmältä (poliittiselta) taholta kuten; suomen islämilainen yhdyskunta, poliisi, demla, valtakunnan syyttäjävirasto, vähemmistö valtuutettu, hallitus, presidentin kanslia,... Joku noista näki kirjoituksen ja kuvan ja teki valituksen.

    Minut blokattiin US:stä ulos 17/08 eli heti sen jälkeen, kun olin osallistunut kiivaaseen keskusteluun Jussi Siitarisen rasismia ja juutalaisvihaa pursuavan (uusnatsisivuilla levitettävänä olevan) kirjoituksen johdosta.

    Ei mitään varoituksia, ei tarkkaa syytä.

    Samaan aikaan onneksi myös Siitarinen potkaistiin (kuten jo muutamia kertoja aikaisemminkin) ulos - siis en siten pahemmin omasta kohtalosta välittänyt.

    En rikkonut yhtäkään US:n säännöistä. No, onneksi en ollut kirjoittanut mitään, senkun vaan kommentoinut keskuskusteluissa.

    Ihmettelen, miten esim. Shemu P ja muutama muu voi nimimerkeillä kirjoitella valheitaan ja vääristelyjään. Niin, he tekevät sen poliittisesti korrektilla tavalla eli heidän vihan kohde on juutalaiset ja Israel.

    Myös perussuomalaisia (Halla-aho ja kumppanit) saa pilkata ja haukkua mennen tullen ja palatessa.
    Mutta esim. J-P Heino, kun uskalsi kirjoittaa samassa sävyssä demari- ja kokkelinuljaskoista, niin lensi heti pihalle.

    Sittemmin olen kirjautunut takaisin omalla nimellä ja yrittänyt pitää suun hieman enemmän supussa.

    Mikko, ei muutakuin kirjaudu uudestaan!

    - buuri johannesbuurista -

    VastaaPoista
  4. no jäähän sinne usan blogiin laadukkaita kirjottajia kuten siikala, ja oksanen ja joku :PP

    VastaaPoista
  5. US on Mäkisen saamista potkuista huolimatta hyvä kirjoitusalusta. Kaikkia Oksasen ja Siikalan juttuja sieltä ei kannata lukea, mutta hyviäkin kirjoituksia siellä on riittävästi.

    Suosittelen kommentoimaan siellä ja vaikkapa linkittämään sinne Mäkisen juttuja Huuskon iloksi.

    VastaaPoista
  6. Tervehdys Mäkinen kohtalotoverini, itselleni Huusko palautti blogin kuukauden bannin jälkeen mutta enpä enään ottanut tarjousta vastaan. Ei paljon kiinnosta enään osallistua puheenvuoroon Huuskon mielivallan jälkeen.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys Jotu Karjalainen!

    Sinun kommenttejasi olenkin kaivannut. Samoin teräviä ja isänmaan etua kysyneitä kirjoituksiasi.

    Mietin silloin Sinun ja eräiden muiden bannien aikaan lopettamista US:ssa. Päätin kuitenkin, että henkilökohtainen potku Huuskolta on kuin mitali rintaan, ja jäin kirjoitellen odottamaan sitä.

    Laita ihmeessä oma blogi pystyyn. Olen varma, että halukkaita linkittäjiä sinne olisi pian paljonkin, sillä Sinulla on ollut paljon hyvää sanottavaa. Taitosi kertoa se lyhyesti on harvinainen.

    Ota yhteyttä, jos tarvitset lisää kannustusta mikko2007@hotmail.com.

    Terveisin Mikko Mäkinen

    VastaaPoista
  8. Tervehdys, samoin sinun blogisi usarissa olivat ehdotonta kärkeä jotka tuli useimmiten luettua ensimmäisinä. Kansalaiskeskusteluun kuuluu asioiden kärjistäminen ja haastaminen, jos se estetään kuten Huusko usarissa, katoaa sopasta mausteet.

    Minulla on sellainen tunne että taustalla on yleisemminkin julkisen puolen huoli ihmisten heräämisestä karuun todellisuuteen ettei koneisto oikeasti tuota hyvinvointia.

    Minulla on blogi osoitteessa http://jotuk.blogspot.com/

    jonne kirjoitan harvakseltaan nyt kun silloin tällöin on aikaa. Tämä blogisi on suosikeissani joten käyn täällä katsastamassa uudet mietteesi.

    Laitan sähköpostia niin saat osoitteeni, tiedä vaikka pidettäisiin isommalla porukalla Texas BBQ ilta kevväämällä.

    t. Jotu

    VastaaPoista
  9. Olenkin miettinyt miten se kuvio meni..

    Vituttaa ihan simona että potkaisivat sinut ulos.. Media Suomessa on oikeasti ihan perseestä ja rähmällään.

    Hyvä että löysin blogisi ja jatkat kirjoittamista.

    Täällä vain ei todennäköisesti ole yhtä suurta kommentointia..

    Ratkaisu:

    Avaa Usariin taas blogi ja kopioi tämän blogin kirjoitukset sinnekin kommentoitavaksi..
    Välillä kannattaa lyödä päätään mäntyyn..

    - Paavom

    VastaaPoista
  10. Hyvä Paavom!

    Kiitos kommentista, joita täällä on todella aika vähän. Onneksi lukijoita kuitenkin vielä löytyy.

    Enpä taida enää päästä kirjoittamaan US:n Puheenvuoroon. Mutta en pahastu yhtään, jos joku linkittää sinne kirjoituksiani ja vaikka kopioi linkin oheen hyvän palan kirjoitustakin. Se kyllä auttaisi tekemään tämän nykyisen blogini nykyistä tunnetummaksi.

    VastaaPoista
  11. Huuskon ja US:en käytös tilanteessa vaikutti paniikkiratkaisulta.

    Vaikka en allekirjoita blogistin MM tekstejä olen tyrmistynyt nettilehden toiminnasta. En näe muuta mahdollisuutta kuin alkaa boikotoimaan US:ea, jota olen kommenttiosioiden vuoksi usein lueskellut.

    Ikinä en palveluun siis tule kirjautumaan vaikka sitä aikani harkitsinkin. Jos bannaukseen ei osata edes perusteita laittaa on päätoimittajalla korvien välissä jotain sinne kuulumatonta.

    Surkea on Suomen sananvapauden tila omalla nimelläänkin kirjoittaessa virallisia julkaisuja käyttäessä.

    VastaaPoista
  12. Moikka Mäkinen, hävisi Heino ja Enni Kulovaara ja nyt näyttää siltä,että Kaisa Kansine on hävinnyt,en tiedä. Me islamiin poliittisesti epäkorrektisti suhtautuvat olemme heille roskan arvoisia fobeja. Kohta ovat siellä keskenään ylistämässä islamia. Hyviä jatkoja, Joanna Haikara

    VastaaPoista
  13. Hyvä Joanna Haikara

    US näyttää olevan vähän herkkä islamin kritiikille. Mutta siellä tarvitaan blogisteja ja kommentoijia, jotka osaavat ja uskaltavat puhua tosiasioita myös islamista. Mitään keskustelufoorumia ei pitäisi jättää suvaitsemattomien käsiin.

    Samoin hyviä jatkoja!

    VastaaPoista
  14. Parahin Mikko, olen kaivannut tekstejäsi: viisaita, oppineita ajatuksiasi, huumorintajuasi ja kykyäsi nähdä selkeästi US-blogistaniin. Tänään sitten pidempään hautumassa ollut ajatus putkahti esiin tekstiksi, jonka laadin lyhyenä puolustuspuheena sinun palauttamiseksesi muonavahvuuteen, vrt.

    http://cxgtit1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89952-grand-old-man-mikko-makinen

    Lämpimästi,

    Jouni Suonsivu

    Jouni.Suonsivu@uta.fi

    VastaaPoista
  15. Moro Mikko,

    olimme yleensä asioista eri mieltä, mutta juuri siitä kunnon keskustelu Usarissa syntyikin aikoinaan, kunnes sain itse kenkää toukokuun puolivälissä. Kannatan yhä itsenäistä, kokonaista Palestiinaa, jossa myös juutalaisille annettaisiin täydet kansalaisoikeudet. Heti ensimmäiseksi kaikki naiset vapautettaisiin asevelvollisuudesta. Uusi yhtenäinen Palestiina olisi sionismin isän, Theodor Herzlin visio monikansallisesta Palestiinasta (Israelista), jossa kristityt, muslimit, ateistit ja juutalaiset asuisivat harmoniassa keskenään tasa-arvoisina, ilman että mikään väestönosa sortaisi toista.

    T. KK

    VastaaPoista
  16. Huusko on kolme kertaa sulkenut minut pois Usarista. Ensimmäisellä ja kolmannella kerralla ilmeisesti tuhonnut vuoden kirjoitukset lopullisesti, mielenkiintoisine kommentteineen.

    Uusin:

    Suljettu blogi
    X
    Postilaatikko
    X
    Vastaa
    Markku Huusko Markku.Huusko@uusisuomi.fi -> minä
    tarkemmat tiedot 15. joulukuuta (4 päivää sitten)
    Tällaiset alla olevat kommenttisi ovat Uuden Suomen sääntöjen vastaisia. Ne on poistettu palvelusta ja blogisi suljettu.

    "Lisäksi se on ihmisoikeuksien näkökulmasta epäoikeudenmukaista, etenkin jos sinne sijoitetaan pakolaisia tai muita huijareita."

    "Päinvastoin. Islamilaiset uskovat, että 9-vuotiaan kanssa saa sekstailla. Koska profeetta."

    * * *

    Huuskon mielestä, jos kommentoi MUIDEN tekstejä, menettää OMAN bloginsa.

    Huusko on luonut pahemman sensuurin kuin Hesarin kirjoituskohtainen sensuuri.

    Huusko kieltää IHMISTÄ kommentoimasta ja kirjoittamasta.

    Sikäli kuin näen, kaikki valtamedian nettiversiot sallivat minun kirjoittaa kommentin, aiheesta kuin aiheesta.

    Sen jälkeen ne saattavat sensuroida YHDEN VIESTIN, mutta Huusko sensuroi koko henkilön.

    Lisäksi Huuskolta puuttuvat kaikki perustelut. "Rikoit sääntöjä" on täsmälleen yhtä relevantti perustelu kuin natsien "noudatin vain ohjeita".

    Ensimmäinen kommenttini perustuu sille tosiasialle, että turvapaikkastatus saavutetaan hävittämällä passi (jopa suomalaisten/länsimaalaisten aktivistien neuvosta) ja väittämällä olevansa pakolainen sotaa käyvästä maasta. Kanada on äskettäin peruuttanut useita kansalaisuus-statuksia sen vuoksi, että kansalaisuus on myönnetty huijareille.

    Toinen kommentti perustuu tosiasiaan, jossa Muhammed meni avioliittoon 6-vuotiaan tytön kanssa ja harjoitti yhdyntää, kun lapsi oli 9-vuotias.

    Usari on siis PAHEMPI sensuroija kuin mikään muu, koska Usari hyökkää IHMISOIKEUTTA vastaan, eikä ns. "sopimatonta" TEKSTIÄ vastaan.

    VastaaPoista
  17. Markku Huusko Markku.Huusko@uusisuomi.fi -> minä
    tarkemmat tiedot 29. syyskuuta
    Tämä kirjoitus sisältää asiattomuuksia. Se on poistettu Puheenvuorosta. Seuraava vastaava johtaa kirjoituskieltoon.

    MH

    Seida Sohrabin hirveä historian tietovaje
    22.9.2011 10:29 Markus Lehtipuu
    Näin suomalaisia vihaava Sohrabi:
    "Olisi ihmisten hyvä kouluttautua ja lukea historiaa. Voisin eri tavoilla vedota solidaarisuuteen vetoamalla Suomen historiaan, missä yli 400 000 Karjalaista evakkoa häädettiin kotiseuduiltaan. On se hirvetätä kuulla, kuinka Suomen valtion alueella asuneet suomalaiset syyttivät Karjalasta tulleita suomalaisia maansa viemisestä. Osa saattoi käskeä Karjalaiset takaisin. Onko tämä sitä henkeä, jota haluamme Suomeen? Onko tämä sitä isänmaallisuutta?"
    1) Koulu ei kerro Karjalasta tarpeeksi.
    Sohrabi ei ymmärrä Karjala-kysymystä, ja siksi snobbailu "kouluttautumisella" osuu Sohrabia omaan nilkkaan.
    Koululaitoksemme ei todellakaan kerro tarpeeksi Karjalan historiasta, Stalinin rikoksista ihmisyyttä vastaan tai itsenäisen Suomen syntyhistoriasta tai kokonaisen alueemme tunnustamisesta.
    2) Miksi Sohrabi ei vetoa kurdien solidaarisuuteen?
    Kurdien kannattaisi keskittyä Turkin, Irakin, Iranin ja Azerbaizanin alueiden kurdien solidaarisuuden kehittämiseen. Mekään emme lähde syyllistämään kurdeja rasismista, miksi kurdit tulevat haukkumaan meitä suomalaisia?
    3) Karjala on Suomen alue.
    Karjalaiset kirjoitetaan pienellä k-kirjaimella.
    Sohrabi ei näytä ymmärtävän, että Karjala on osa tunnustettua itsenäistä Suomen tasavaltaa.
    Sohrabi rinnastaa länsisuomalaiset "Suomen valtion alueella asuviin suomalaisiin", mutta ei karjalaisia. Karjalaiset, samoin kuin Sallan, Kuusamon ja Petsamon asukkaat, joista Sohrabi ei kouluttautuneena ja historiaa lukeneena sano sanaakaan, olivan nimenomaan Suomen valtion alueella asuvia suomalaisia.
    4) Maan vieminen -myytti kurdin aivosoluissa
    Sotien jälkeisen kriisin aika ei suinkaan mene niin kuin "kouluttautunut" ja historiaa lukenut Sohrabi väittää.
    Ensinnäkin maansa menettäneet pakolaiset elivät vuosikausia "muiden nurkissa", ja sitten aluejärjestelyt hoidettiin lähinnä lahdenpohjalaisen (nyt miehityksen alla) Veikko Vennamon toimesta. Yksittäistapauksista ei voi vetää johtopäätöksiä, mutta kyllä asutustoiminta kuitenkin suhteellisen hyvin hoidettiin. Itse asiassa maailmanhistoriallisesti uskomattoman hyvin.
    5) Karjalaiset rakensivat itse talonsa ja ryhtyivät hommiin
    Sohrabi ei tajua itse asiassa mitään karjalaisten asemasta. Heidän saamansa hätäapu (ns. "korvaukset") eivät lähellekään kattaneet todellisia menetyksiä.
    Pakolaiset joutuivat omalla ajallaan, omalla voimallaan ja omalla rahoituksellaan rakentamaan itselleen uudet kodit. Kun roistovaltio pakotti suomalaiset orjatyöhön sotakorvausten toimittamiseksi sodan aloittaneelle hyökkääjäroistovaltiolle, ei kukaan auttanut pakolaisia heidän pulassaan.
    Kova työ, ahkeruus ja noin nolla markkaa tukea ja apua oli Karjalan pakolaisten lähtökohta.
    Maamme korkein johto löi viimeisen niitin tähän pakolaisten kohteluun: "Olen kurkkuani myöten täynnä teitä karjalaisia".
    * * *
    On HIRVEÄÄ, että maailman anteliaimman sosiaaliturvan "pakolaisille" myöntävä Suomi tuottaa Sohrabin kaltaisia kitisijöitä, jotka eivät ymmärrä historiasta mitään, jotka elävät täällä veronmaksajien kustannuksella, kitisevät ja marisevat ja syyttävät tästä kaikesta isäntämaan kansalaisia.

    VastaaPoista
  18. Perustuslaki takaa aina yksilön ihmisoikeudet, yksilön tasavertaisuuden lain edessä, yksilön sananvapauden.

    Kun yksilö tuomitaan vankilaan, tai suljetaan julkisen keskustelun ulkopuolelle (jossa keskustelussa yksilöä saa vapaasti haukkua, ilman että yksilö pystyy vastaamaan), kun yksilö kriminalisoidaan, tai mustamaalataan julkisesti, silloin

    AINA

    loukataan ihmisoikeuksia.

    Ihmisoikeuksien tulisi nousta kaiken yläpuolelle. Nyt Huusko & Co. edistää ajattelua, jossa "ihmisryhmä" nostetaan muiden, myös ihmisoikeuksien yläpuolelle.

    Ja se ihmisryhmä on aina muslimit. Mutta tämä ei ole oleellista.

    Etelä-Afrikassa kiellettiin "mustia" istumasta puistonpenkille. Tämä ei ollut kollektiivinen asia, vaan koski AINA yksilöä. Se, joka sattui olemaan lähellä, oli yksilönä tämän syrjinnän uhri.

    Kun US sulkee yksilön keskustelun ulkopuolelle, silloin US ei pelkästään riko ihmisoikeuksia vastaan. US myös rikkoo lakia ja sääntöjä, sitä kaikkein tärkeintä: perustuslakia.

    VastaaPoista
  19. Hyvä, että löysin taas Mäkisen palstat, US:een ei tätä menoa taida jäädä montaa asiallista kirjoittajaa. Taitaa keskustelukin jäädä vähiin, kun nettitrolleilla ei ole enää ketään kenelle räksyttää.

    VastaaPoista
  20. Ehdinkin jo ihmetellä, kun Mäkisen blogikirjoituksia ei Puheenvuorossa näkynyt. Bannaus tuntuu täysin uskomattomalta, kun kyseisen kirjoittajan tekstit olivat lähes poikkeuksetta palvelun ehdotonta kärkeä.

    Puheenvuoro on ollut minulle US:n vetonaula. Uutiset kun tuppaavat olemaan klikkaushoukuttelun pahimmasta päästä, otsikoituna tyyliin "Jotain hirveää tapahtui! Ihmiset kauhuissaan!".

    En voi ymmärtää tai hyväksyä MM:n sensurointia, joten taitaa jäädä US:n lukeminen jatkossa aika vähälle.

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  21. P.S. Löysin blogin Puheenvuoro-blogikirjoituksen kautta:

    http://cxgtit1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89952-grand-old-man-mikko-makinen

    VastaaPoista
  22. Yksi Turkkulaanen ja Antti Harju!

    Mukava kuulla, että olette löytäneet blogini. Toivottavasti olette myös löytäneet kaksi muuta blogiani, Suomi-krapulan ja Ilmastorealismin.

    Pyydän antamaan suoraa palautetta - siis pidätte jutuista tai ette. Molemmat ovat kirjoittajalle arvokkaita. Arvostan kovasti myös uusia näkökulmia avaavia kommentteja!

    Jos haluatte auttaa aloittavan itsenäisen kirjoittajan juttujen levittämisessä, voitte tehdä sen liittymällä blogin seuraajaksi, tilaamalla uusimman kirjoituksen sähköpostiin tai levittämällä sitä vaikka facebookissa.

    VastaaPoista
  23. Hei Mikko ja Oikein Hyvää Vuotta 2012!

    Olen lukenut US:n blogisi ja olen pahoillani, että Huusko kumppaneineen on bannannut Sinut. Samaan aikaan ja vielä nytkin ko. Puheenvuorossa saavat kirjoitella ja levittää väärää, virheellistä, tietoa nimeltä mainituista henkilöistä. Yksi tällainen levittäjä on kokoomuslainen Ossi Mäntylahti. Olen ollut yhteydessä Huuskoon ja kumppaneineen tämän ko. kirjoittajan väärän tiedon levittämisestä, mutta tiedätkös, näyttää siltä että Huusko tai kumppani on ollut yhteydessä Mäntylahteen ja käskenyt editoida kirjoitusta. Ei siis puhettakaan bannauksesta, vaikka kysessä on US:n ohjeiden vastainen ja jopa rikoslain vastainen toiminta.

    Minä en ole rekisteröitynyt kirjoittaja tai kommentoija Puheenvuoroon, enkä ole ajatellut jatkossakaan osallistua noin mielivaltaisen median kirjoittajaksi. Miksikähän US kertoo muuten olevansa puolueeton media, kun kaiken esille tulleiden seikkojen vuoksi US voisi aivan "rennosti" ilmoittaa olevansa Kokoomus-vasemmistolainen äänenkannattaja. Tämä on siis oma mielipiteeni.

    Olen muuten laittanu blogisivustosi omiin suosikkeihini.

    VastaaPoista
  24. Hienoa että jatkat täällä, Mikko. Suosittelin juuri viimeistä kirjoitustasi Facebookissa. En itsekään kirjoita enää Uuteen Suomeen, sillä koskaan ei voi tietää milloin asiallinenkin kirjoitus sensuroidaan. Viimeinen pisara minulle oli Helena Erosen tapaus, jossa Huusko poisti hihamerkkikohussa lyömäaseena käytetyn Erosen bloggauksen ja mahdollisti valheen leviämisen valtamediassa, kun Erosen alkuperäinen kirjoitus ei ollut enää missään nähtävillä. Huusko on pelkuri, joka ei ymmärrä mitä länsimaisen journalismi tarkoittaa. Kaikki eivät opi millään.

    VastaaPoista
  25. Markus Lehtipuu:

    US-banneihin johtaneet kommenttisi olivat yleistäviä sekä herjaavia. Tähän blogiin huutelulla viet huomiota oikeasti epäoikeudenmukaisesti bannituilta nimimerkeiltä, kuten M.Mäkiseltä. Ja kyllä, jos käyttäydyt kuin riiviö, niin ansaitset bannit koko domainilta. Get real & 2 the internets.

    Mikko Mäkinen:

    Hyviä tekstejä, kiva löytö. Löysin tänne uusisuomen kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, jos yksikin meistä on kahleissa, silloin kukaan ei ole vapaa. Jos nimittelet minua, silloin voit nimitellä Mäkistä. Kyllä kaikenlainen keskustelu tulee suvaita, myös yleistykset. Jos yleistys ei osu oikeaan, se voidaan korjata vastamielipiteellä, kuten normaali keskustelu aina etenee. Poistamalla ihmisiä tai tekstikokonaisuuksia tuhotaan keskustelu sekä yleiset ihmisoikeuset.

      Poista
  26. Sama meno jatkuu 2015 ja ei lopu. Ekan kerran tuli banni kun kysyin kokkari edustajalla liian suoria kysymyksiä. Nyt taas kun puolustin FDL :ää Puheenvuoron trollaavien feministien valheita vastaan.

    VastaaPoista
  27. Jostain olisi mukava löytää puolueeton keskustelu blogi.

    VastaaPoista