torstai 15. syyskuuta 2011

Norja, Tanska ja Ruotsi ovat vaarallisia maita

Kurt Westergaard
Tanskalainen taiteilija, Kurt Westergaard (76 v), joutui tiistaina 13.9.2011 keskeyttämään matkansa Norjaan. Norjan poliisiviranomaiset varoittivat Westergaardia uhkaavasta hyökkäyksestäja määräsivät hänet palaamaan Tanskaan. Westergaardin tarkoituksena oli osallistua erään lastenkirjan julkaisuseremoniaan.



Vieressä oleva Westergaardin piirtämä kuva islamin profeetta Muhammadista julkaistiin vuonna 2005 Jyllands Posten -sanomalehdessä useiden samanaiheisten kuvien kanssa. Kuva on useiden islamin oppineiden mukaan ns. vihapuhetta ja islamofobiaa esittäessään rauhanuskonnon viimeisen profeetan pommimiehenä. Westergaard on vuonna 2010 joutunut murhayrityksen kohteeksi kotonaan Tanskassa. Lisäksi Tanskan poliisi paljasti vuonna 2008 salaliiton hänen murhaamisekseen. Molemmissa tapauksessa yrittäjät olivat afrikkalaistaustaisia muslimimiehiä.

Tukholman Rinkebyn moskeijassa vaikuttava Somaliasta kotoisin oleva imaami julisti tiistaina 6.9.2011 Ruotsin Yleisradion radiolähetyksessä, että jokaisen muslimin velvollisuutena on surmata islamin uskonnon jättävä ihminen. Imaami oli havainnut Rinkebyn torilla muutamia kristityiksi kääntyneitä somaleja, mikä ilmeisesti oli saanut aikaan tarpeen hakea asianmukaisia käsittelyohjeita (Bukhari 9:84:57) islamilaisen lain perusteista.

Mitä opimme edellä mainituista tapahtumista? No Tanskassa ei kannata piirtää karikatyyrejä. Jos niin on tehnyt, ei kannata matkustaa Norjaan. Ja Ruotsissa ei kannata hylätä islamia. Siellä ehkä kannattaa varoa kertomasta olevansa kristitty, sillä islamilaisen käsityksen mukaan me kaikki synnymme muslimeiksi, ja siten olemme kerran jo harhautuneet oikealta tieltä. Jos kuitenkaan et noudata em. neuvoja, voit saada monikulttuurista jännittävyyttä elämääsi jopa Pohjoismaissa.

Ps. Ilmeisesti tämän kirjoituksen vuoksi Uusi Suomi verkkolehti potkaisi Mäkisen ulos Puheenvuoro-palstaltaan.



6 kommenttia:

  1. Terveiset Mikolle!

    Ja samalla alkoi meikäläisen US boikotti.

    - buuri johannesbuurista -

    (saattoi tulla toiseen kertaan, kun blogin moottori tökkii tuon tunnuksen kanssa)

    VastaaPoista
  2. Kiitokset terveisistä Buurille.

    Enpä kuitenkaan suosittele US-boikottia. Siellä tarvitaan hyviä blogisteja ja kommentoijia ehkä aiempaa kipeämmin.

    En ole itsekään täysin sulkenut pois sinne takaisin menoa joskus. Mäkinen ei ilmeisesti voi sinne palata, mutta Niemisellä voi olla keinoja soluttaa Mäkinen sinne toisella nimellä ;-)

    VastaaPoista
  3. Koska teksti on pelkkää asiallista tietoa, syynä täytyy olla tuo islamilaisen maailman kavahtama kuva. Täytyy sanoa, että on kuvalla voimaa. Jos sen tekijä ei olisi kertonut kuvan esittävän Muhammedia, olisiko kaikki ok vai onko kiellettyä tehdä pilakuvia myös muista muslimeista?

    Että Suomi alistuu moiseen :(

    Terv. Mammutti

    VastaaPoista
  4. Terveisiä Mammutille!

    Hyvä kuva vastaa ainakin tuhatta hyvää sanaa. Tässä tapauksessa kuva taisi samalla todistaa Uuden Suomen poliittisesta linjasta.

    Mäkinen

    VastaaPoista
  5. On todella ikävä että Suomalainen lehdistö on lähes täysin näiden persukammoisten suomifobistien käsissä. Onko suvivirret ja betoniporsaat todellakin niin törkeää rasismia, ettei voi asiallisesti ilmoittaa, että noustaan todella skitsofreenisiin atmosfääreihin jos niistä edes yritetään valittaa. Saska hesaristahan kertoi että lehdistöllä on velvollisuus opettaa tyhmää rahvasta hyvinä pidettyjen asioiden puolesta ? Eikö ihmiset todella näe mihin mielisairauteen on jo menty.

    VastaaPoista
  6. Hyvä anonyymi 10.1.2011 klo 00:47

    Ehkä lehdistöllä tai medialla yleensäkin on tuo velvollisuus? Mutta sen tietysti pitäisi perustua reaalimaailmaan ja tosiasioihin eikä sensuroituihin punavihreisiin pilvilinnoihin.

    VastaaPoista