perjantai 16. syyskuuta 2011

Maahanmuuttovastaisuus politiikan päävirtausta Euroopassa

Joidenkin perussuomalaisten kansanedustajien profiloituminen Suomen maahanmuuttopolitiikan vastustajina on herättänyt paljon huomiota, närkästystä, ihastusta, vastusta tai tukea riippuen arvioijan näkökulmasta asiaan. Yleisesti media on ollut närkästymässä, kritisoimassa ja jopa tuomitsemassa maahanmuuton vastustamista. Samalla kannalla ovat tietysti olleet nykyisen maahanmuuttopolitiikan kannattajat, joihin taitaa kuulua koko poliittinen eliitti. Viimeiset mielipidekyselyt kuitenkin osoittavat, että perussuomalaisten maahanmuuttokriitikot saavat laajaa tukea Euroopasta. Sitä pontevampaa tuki näyttää olevan, mitä enemmän ao. eurooppalaisella väestöllä on kokemusta maahanmuutosta. Mielipidekyselyistä voisi jopa päätellä, että Jussi Halla-aho&Co saa eurooppalaisen enemmistön tuen.


Lontoolaisen Ipsos-tutkimuslaitoksen elokuun alussa julkaistu selvitys käsityksistä maahanmuutosta - Global Views on Immigration – selvitti asiaa kaikissa Euroopan suurissa maissa sekä lisäksi mm. Belgiassa, Ruotsissa ja Unkarissa. Tutkimus osoitti selvän korrelaation alkuperäisasukkaiden asenteiden ja maahanmuuttajien määrän sekä integraatioasteen välillä.

Ipsosin tutkimus kertoo, että vähintään 56 prosenttia eurooppalaisista arvioi maissaan asuvien maahanmuuttajien määrän jo nyt liian suureksi. Maittain näin ajatellaan seuraavasti: Belgia 72%, Iso-Britannia 71%, Italia 67%, Espanja 67%, Saksa 53%, Ranska 52%, Unkari 50%, Ruotsi 46% ja Puola 29%.


Kysymykseen “Sanoisitko maahanmuutolla olevan enemmän positiivista vai negatiivista vaikutusta” vain vajaat 20 prosenttia eurooppalaisista vastaa maahanmuuttomyönteisesti. Eniten negatiivista vaikutusta löysivät belgialaiset (72%), britit (64%), italialaiset (56%), espanjalaiset (55%), ranskalaiset (54%) ja saksalaiset (54%).


Useimmat eurooppalaiset hyväksyivät väitteen ”Maahanmuutto on asettanut liikaa vastuita julkisille palveluille”. Maittain tulokset olivat seuraavat: Iso-Britanniat 76%, Espanja 70%, Belgia 68%, Unkari 59%, Saksa 58%, Ranska 56%, Italia 56%, Ruotsi 40% ja Puola 27%. Puolan näennäistä maahanmuuttomyönteisyyttä saattaa selittää se, että sen maahanmuuttajaväestö on suhteellisesti pienin Euroopassa – vain 0,1% kokonaisväestöstä – mikä on murto-osa vaikkapa Ranskaan, Saksaan tai Belgiaan verrattuna.


Ipsosin tutkimus ei ole mikään poikkeus. Se tukee useita viimeaikaisia mielipidekartoituksia, joiden mukaan Euroopan johtavat ja perinteisesti maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuneet poliittiset puolueet ovat erkanemassa tässä asiassa äänestäjiensä kannoista. Useiden tutkimusten mukaan nimenomaan muslimimaista lähtevä maahanmuutto ja sen integraatio-ongelmat herättävät voimakkainta vastustusta. Palaan tähän viimeiseen asiaan tarvittaessa tämän kirjoituksen kommenttiosiossa.


Tyytymättömyys maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan siis ei ole mikään suomalainen erikoisuus. Se ei ole myöskään Jussi Halla-ahon luoma erikoinen ilmiö. Se on eurooppalaista valtavirtaa – enemmistön mielipide. Lisäksi se näyttäisi olevan edelleen vahvistumassa, jolloin siitä tulee yhä suurempi poliittinen vaikutin, jonka teho vain kasvaa Euroopan suistuessa pitkään taloudelliseen lamaan.


Oletteko huolissanne eurooppalaisten tulosta Halla-ahon linjalle? Voiko enemmistö olla väärässä?

2 kommenttia:

  1. Tuli mieleen miksi suomessa sekoitetaan normaali työperäinen maahanmuutto näihin turvapaikka/sosiaalishoppailijoihin ?

    VastaaPoista
  2. Oletteko huolissanne eurooppalaisten tulosta Halla-ahon linjalle? Voiko enemmistö olla väärässä?

    Nykyinen tilannehan on sellainen, että enemmistö on äänioikeutettuja mutta ei nettoveronmaksajia. Eli enemmistö voi olla väärässä. Vähän sama tilanne kuin ala-asteella, jossa enemmistö on lapsia mutta maksajia edustavat opettajat luovat pelisäännöt.

    En ole huolissani enemmistön tulosta Halla-ahon linjalle. Halla-ahohan sanoi, että hänestä on ihan se ja sama kuka tätä asiaa ajaa, kunhan sitä joku ajaa. Jos valtapuolueet tiputtavat seuraavissa eduskuntavaaleissa halla-ahot takaisin kadulle sen tähden, että ovat islamin vastaisia, niin se tuskin ketuttaa Halla-ahoa eikä ainakaan minua.

    VastaaPoista