perjantai 10. helmikuuta 2012

Hesari Iranin harhapoluilla

Iranin rauhanomainen ydinohjelma
Helsingin Sanomat onnistuu aina välillä yllättämään pääkirjoituksillaan. Tällä kertaa hämmästyin 10.2.2012 julkaistusta pääkirjoituksesta "Iranin pakotteet tulisi korvata diplomatialla". En yllättynyt siitä, että Tampereen Yliopiston tutkija Tytti Erästö on kirjoituksessaan harhapoluilla, mutta hämmästyin sitä, että Suomen suurin sanomalehti kelpuuttaa moista roskaa pääkirjoitustensa joukkoon. Mutta katsotaanpa tosiasioiden ja historian valossa tarkemmin muutamia kohtia Erästön kirjoituksesta, jonka lainaukset ovat kursiivilla jäljempänä. Kirjoituksen lopussa kerron lopulta keskeisiä asioita, joita Erästö ei katsonut tarpeelliseksi edes mainita kirjoituksessaan.
Yhdistyneiden kansakuntien turvaneuvoston pysyvistä jäsenistä ja Saksasta koostuva kuuden valtion joukko on viimeiset viisi vuotta uskotellut, että Iranin ydinohjelmaa koskeva kiista on ratkaistavissa taloudellisilla pakotteilla.
Erästö jätti kertomatta, että kiistaa yritettiin ratkaista ennen ensimmäistäkään pakotetta noin kuusi vuotta pelkällä diplomatialla. Aluksi tämä diplomatia oli hyvinkin salaista, jotta Iranin "kasvot" säästyisivät, mutta maan salaisen ydinaseohjelman paljastuttua julkisuudelle vuonna 2002 pääväylänä oli diplomatia vielä neljä seuraavaa vuotta. Ensimmäiset lievät pakotteet siis turvallisuusneuvosto määräsi vasta kuuden vuoden tuloksettoman diplomatian jälkeen.
Kolmas, harvemmin ääneen lausuttu näkemys on, että YK:n päätöslauselmat saavat sotilaallisen voimankäytön näyttämään hyväksyttävämmältä. Yhdysvallat ja Britannia ovat väläyttäneet sodan mahdollisuutta, eivätkä ne ole tuominneet Israelia uhkauksista tehdä Iraniin ennalta ehkäiseviä iskuja.
Erästö taisi unohtaa kertoa, että Iranin ylin poliittinen ja sotilaallinen johto on monella suulla ja useaan kertaan uhannut pyyhkäistä Israelin kartalta. Iran on toistuvasti uhannut myös Yhdysvaltoja ja Eurooppaa sotilaallisilla iskuilla.

Jos Erästö tarkoittaa Israelin uhkauksella varapääministeri Mofazin lehtihaastattelussa kesäkuussa 2008 antamaa lausuntoa, olisi voinut samalla kertoa, että lausunto tuomittiin heti Israelin ylimmässä johdossa sekä pääministerin että puolustusministerin voimin. Näiden mukaan Mofazin lausunto ei heijastanut Israelin politiikkaa.

Viime aikoina sodan mahdollisuuteen viittaavat lausunnot ovat kyllä voimistuneet molemmilla puolilla, joskaan Israel ei ole juuri osallistunut siihen. Lausunnot ainakin lännessä heijastavat turhautumista siihen, että niin diplomatia kuin liian sivuraiteelle eksyneet pakotteet eivät näytä tuovan tulosta, ja Iranin ydinaseohjelma on tuottamassa ydinasevalmiuden ehkä jo tämän vuoden aikana.

Pakotteiden taustalla olevat kuusi valtiota kutsuvat strategiaansa "kahden raiteen" politiikaksi ja korostavat näin harjoittavansa painostuksen rinnalla diplomatiaa.
Pakotteiden tarkoituksena on ollut saada Iran diplomatian pääraiteelle. Irania aiemmin määrätyt lievät pakotteet eivät ole juurikaan haitanneet. Siksi se on katsonut ydinohjelmasta peräytymisen tarpeettomaksi. Kaikki neuvottelut ovat päättyneet Iranin poistumiseen neuvottelupöydästä.
Diplomatiaraide on kuitenkin jäänyt kapeaksi, sillä neuvottelujen ehtona oli pitkään se, että Iran lopettaa ensin uraanin rikastuksen. Vasta Barack Obaman presidenttikaudella kuuden valtion ryhmä luopui tästä ehdosta ja neuvotteli Iranin kanssa.
Nyt Erästö jo valehtelee. Jo vuonna 2006 Euroopan maiden ehdotukset olisivat mahdollistaneet rikastuksen.
Kun ratkaisua ei löytynyt, asetettiin uusia pakotteita. Käytännössä kyse on siis pitkälti yhden raiteen politiikasta, joka näyttää vakuuttaneen Iranin johdon ainoastaan siitä, että sen on varottava tekemästä myönnytyksiä neuvotteluissa. Painostuksella ei myöskään näytä olleen toivottua vaikutusta iranilaisiin. Lisäksi se on vahvistanut ydinsulkusopimuksesta eroamista vaativia ääniä maan parlamentissa.
Iranin vallankumousjohtaja Ali Khamenei arvostaa diplomatiaa?
Heikot pakotteet ovat herättäneet lähinnä naurua Teheranissa. Pikemmin siis voisi väittää pakotteiden hampaattomuuden vakuuttaneen Iranin johdon myönnytysten tai kompromissien tarpeettomuudesta.
Usko pakotteisiin näyttää silti horjumattomalta. Yhdysvaltain ja EU:n uusin ase ovat öljysanktiot, joiden tarkoituksena on viedä Iranilta tärkein tulonlähde. Vastauksena öljykauppasaartoon Iran on uhannut sulkea Hormuzinsalmen. Se on myös ilmoittanut rajoittavansa öljyn toimituksia Eurooppaan heti, vaikka EU olisi halunnut odottaa heinäkuuhun asti suojellakseen itseään omien toimiensa seurauksilta.
Pakotepolitiikka saattaa tuntua oikealta tilanteessa, jossa ei nähdä muita vaihtoehtoja. Sanktioihin liittyvää monimutkaista lainsäädäntöä on kuitenkin vaikea purkaa, eikä niiden käyttö äärimmilleen vietynä ole rauhanomaista. Erityisesti öljykauppasaarto kasvattaa sotilaallisen konfliktin riskiä Persianlahdella, ja siihen turvautuminen kertoo enemmän neuvottomuudesta kuin tahdosta ratkaista ongelmia.
Tehokas pakotteiden käyttö jo vuosia sitten olisi vielä saattanut vakuuttaa Iranin ydinaseohjelman liian kalliista hinnasta. Tähän eivät eurooppalaiset yksinomaisen diplomatian kannattajat halunneet kuitenkaan aikanaan mennä. Kiina ja Venäjähän eivät halua vieläkään Iranille pakotteita.

Maailmalla on nytkin voimassa useita kauppasaartoja, eivätkä ne ole poikineet kummempia aseellisia konflikteja. Iranin uhkaukset sulkea kansainvälisenä meriväylänä toimiva Hormuzinsalmi kyllä johtaisi aseelliseen konfliktiin. Kyse olisi tällöin kuitenkin Iranin yksipuolisesta konfliktin sytyttämisestä. Ja se kertoisi eniten Iranin halusta olla ratkaisematta ydinaseohjelmaa koskevaa ongelmaa.
Iranin-vastaiset pakotteet tuntuvat suhteettomilta siihen nähden, että maa on yhä ydinsulkusopimuksen jäsen eikä sillä tiettävästi ole ydinasetta. Atomienergiajärjestön viimeisimmässä raportissa viitataan edelleen ydinohjelman "mahdollisiin" sotilaallisiin käyttötarkoituksiin.
Vasta muutamien kuukausien kuluttua Yhdysvaltain ja EU:n öljykauppaboikotti siihen liittyvine finanssipakotteineen voi alkaa tuntua Iranissa. Maahan kohdistuvien pakotteiden historiasta voisi vetää vain sellaisen johtopäätöksen, että lievillä pakotteilla ei aikaansaada mitään.

Ei voi muuta kun hämmästellä Erästön virkettä Iranin ydinohjelman mahdollisista sotilaallisista käyttötarkoituksista. Herää kysymys, onko Erästö tutkinut yhtään ko. ydinohjelmaa?
Painostuksen sijaan nyt olisi panostettava diplomatiaan ja ymmärrettävä, että Iranin ydinkiistan taustalla oleva luottamuspula on molemminpuolista.
Iranissa tunnetun epäluottamuksen taustalla on huonoja kokemuksia. Neuvoteltuaan EU:n kanssa maa keskeytti vuonna 2003 vapaaehtoisesti uraanin rikastukseen liittyvät toimet. Kaksi vuotta myöhemmin se päätti käynnistää ydinohjelman uudelleen vedoten siihen, että toisen osapuolen tavoitteena oli ainoastaan keskeytyksen pitkittäminen.
Iranin rikastusohjelman keskeyttäminen vuonna 2003 johtui parista asiasta, joita Iranin johto säikähti. Yhdysvallat nimittäin aloitti Irak-operaationsa keväällä 2003 ja samalla alkoi rajusti painostaa muitakin maita, joilla se epäili olevan salaisia ydinasehankkeita. Libyan Gaddafi mm. tuolloin päätti lopettaa omat hankkeensa ja myös Syyria hetkeksi keskeytti oman hankkeensa, jonka Israel sitten vuonna 2007 kävi pommittamassa pölyksi. Kun Iranin johdolle kävi selväksi, että Yhdysvaltain aikomuksena ei ollut laajentaa sotaa Iranin ydinohjelmaa vastaan, rikastaminen sai tauon aikana hankitun lisäkapasiteetin avulla jatkua entistä suuremmin voimavaroin.
Iran ei myöskään luota lupauksiin ydinenergiayhteistyöstä, sillä Yhdysvallat on jo ennen YK:n pakotteita onnistunut pitämään ulkomaiset yhtiöt loitolla Iranin ydinohjelmaan liittyvistä hankkeista.
Iranille on tehty useita tarjouksia ydinenergiayhteistyöstä Venäjän, Kiinan ja useiden Euroopan maiden taholta. Nämä tarjoukset se on venäläisten viimeistelemää Busherin ydinvoimalaa lukuunottamatta hylännyt, sillä tarjousten ehtona todella on ollut ydinaseohjelman lopettaminen.
Suurin vika Iranille tarjotuissa "porkkanoissa" on kuitenkin turvatakuiden puuttuminen. Vaikka Iran kieltää ydinohjelmallaan olevan sotilaallista merkitystä, on selvää, että pitämällä kiinni oikeudestaan rikastaa uraania se varaa mahdollisuuden ydinasepelotteen luomiseen. Niin kauan kuin maahan kohdistuu sotilaallista uhkaa, tästä mahdollisuudesta luopuminen merkitsee suurempaa sotilaallista haavoittuvuutta tulevaisuudessa.
Erästö ei mainitse sanallakaan sitä alkusyytä, joka sai Iranin kohtaaman sotilaallisen uhkan kasvamaan 1979 alkaen. Iranin islamilainen vallankumous ja sen yllyttämä viha sekä sunniarabimaailmaa että läntistä maailmaa kohtaan ovat olleet maan henkinen päävientituote jo 40 vuoden ajan. Ne ovat sytyttäneet verisimmän sodan (Irak-Iran) viimeisen 40 vuoden aikana ja lisäksi useita pienempiä konflikteja. Iran on vallankumouksellisilla hegemoniapyrkimyksillään itse luonut siihen kohdistuvan sotilaallisen uhan, jonka voimakkuuden se on moninkertaistanut ydinaseohjelmallaan.

Erästön tieto turvatakuiden puuttumisesta "porkkanoiden" osana ei sekään pidä paikkaansa. Salaisessa diplomatiassa mm. Yhdysvallat on osana kokonaisratkaisua sellaista tarjonnut.
Lisäksi uraanin rikastuksesta on tullut Iranille periaatekysymys, jonka merkitys on kasvanut kansainvälisen vastakkainasettelun seurauksena. Iran korostaa, että sillä on ydinsulkusopimuksen mukaan oikeus uraanin rikastukseen siitä huolimatta, että YK:n turvallisuusneuvosto on päättänyt rajoittaa tätä oikeutta luottamuspulaan vedoten.
Diplomatiaraiteen käyttöönotto vaatisi uuden luottamuksen rakentamista. Uraanin rikastuksen lopettamisen sijaan olisi tyydyttävä vaatimattomampiin tavoitteisiin.
Hyvä esimerkki tästä on Turkin, Brasilian ja Iranin vuonna 2010 neuvottelema sopimus uraanin rikastamisesta. Vaikka sopimus kaatui kuuden maan vastustukseen, se osoitti, että ulkopuolisilla välittäjillä voi olla paremmat mahdollisuudet löytää ratkaisu Iranin kanssa.
Läntinen luottamuspula kasvoi 2010 myös Turkin ja Brasilian välitysyritykseen. Tuo välitysyritys kaatui siihen yksinkertaiseen havaintoon, että se ei olisi lopettanut ydinaseohjelmaa. Tuollakin neuvottelukierroksella Iran pelasi ohjelmalleen taitavasti aikaa.
Ydinohjelmaa koskeva kiista pitäisi pyrkiä neuvottelujen avulla erottamaan Iranin ja Yhdysvaltain sekä Iranin ja Israelin välisistä poliittisista konflikteista. Mikäli nämä konfliktit joskus saataisiin ratkaistua, Iranin ydinohjelman eri vaiheet tuskin enää ylittäisivät kansainvälistä uutiskynnystä. Yhdysvaltain Iranille tarjoamat turvatakuut olisivat tärkeä askel tähän suuntaan.
Nyt Erästö paljastaa, että hänellä ei ole aavistustakaan Iranin ja muun maailman erimielisyyksistä. Paljastavinta tässä suhteessa on se, että hän ei mainitse sanallakaan suurinta Lähi-idän juopaa, joka vallitsee konservatiivisen sunniarabimaailman ja shiialaisvallankumouksellisen Iranin välillä. Israel taitaa tässä riidassa olla vain se iranilainen propagandatikari, jota käytetään Arabian niemimaan hallitusten heikentämiseen.

Mutta lopuksi vielä muutama tärkeä havainto siitä, mitä Erästön kirjoituksesta et voinut lukea. Kun Erästö epäsuorasti kyseenalaistaa Iranin ydinaseohjelman olemassaolon, olisi Hesarin pääkirjoitustoimitus voinut kysyä häneltä muutaman kysymyksen, joihin on yksi ainoa mahdollinen vastaus:

  1. Mihin Iran ylipäänsä tarvitsee itse rikastettua uraania, jota valmistetaan esiprosesseineen kymmenissä kalliissa laitoksissa? Maallahan on vain yksi ydinvoimala ja yksi pieni koereaktori tutkimusta ja isotooppituotantoa varten, joista ensimmäisen polttoainehuollon on Venäjä luvannut turvata ja toinen hoituisi vielä helpommin maailman markkinoilta.
  2. Miksi Iran rikastaa uraania yli viiden prosentin tasolle, vaikka ydinvoimalassa ei tarvita korkeampia pitoisuuksia?
  3. Miksi Iran on poikkeuksetta salannut ydinteollisuutensa hankkeet usein sopimuksia rikkoen siihen asti, kunnes tiedot selville saanut ulkomainen tiedustelupalvelu on ne lopulta vuotanut julkisuuteen ja IAEA:lle.
  4. Miksi Iran on linnoittanut "rauhanomaisen" ydinteollisuutensa jättimäisiin kallioluoliin, joita vartioivat parhaiten varustetut vallankumouskaartin yksiköt?
  5. Miksi Iranilla on pitkän kantaman ballistisen ohjuksen tuottamiseen tarkoitettu ohjelma? Pitkän kantaman ohjukset on tarkoitettu yleensä vain ydinaseiden maaliin viemiseen.
  6. Miksi Iranilla on tarkan ja kohdennetun räjähdejärjestelmän kehitysohjelma? Tällaiselle ohjelmalle ei tiettävästi ole muuta käyttöä kuin rikastetusta uraanista tehdyn ydinkärjen puristaminen kriittiseksi ja räjähtäväksi massaksi maalialueella.
Erästön laatima Hesarin pääkirjoitus on lähes niin kaukana reaalimaailman todellisuudesta kuin vain voi olla. Ei voi kuin ihmetellä Hesarin pääkirjoitustoimituksen asiantuntemattomuutta tai huolimattomuutta, kun kirjoitus on livahtanut roskakorin sijaan pääkirjoitussivulle. Sen sijaan en ihmettele Tampereen Yliopiston yhteiskuntatieteellistä tutkijakoulutusohjelmaa, joka perinteidensä mukaisesti näyttää edelleen tuottavan kovin punaisilla laseilla maailmaa poliittisselektiivisesti tarkastelevia politrukkeja. Erästön tuleva väitöskirja saanee siellä parhaan mahdollisen arvosanan. Vain Pjongjangissa ja Havannassa tuotetaan vielä edistyksellisempää tutkimusta.

Jos neuvottelut Iranin kanssa vielä kiinnostavat, niin realistisempaa arviota voi katsoa vaikka tältä videolta. Neuvotteluja tai ainakin tunnusteluja nimittäin kulissien takana käydään edelleen.

3 kommenttia:

  1. Kun kuulee sanan yliopistotutkija(yleensä poliittiseltä kannaltaan vasemmistolainen tai vihreä) yleensä kannattaa suhtautua hyvin epäillen näiden ymmärryksen tasoon.

    Yllättävän usein nämä ovat sukupuoleltaan naisia.

    VastaaPoista
  2. Tuo linkki videoon ei toimi.

    VastaaPoista