Miksi Kreikka ei voi selvitä edes velkajärjestelyllä

R.I.P.

Paljon on kirjoitettu Euroopan velkaantumiskriisistä, jonka käsikirjoitus yhä useammin esitetään näin: Vaiheessa 1 Kreikkaa ja muita ongelmamaita tilapäisesti lainoitetaan, mutta lopulta ainakin Kreikka pannaan hallittuun velkajärjestelyyn. Tämän jälkeisessä vaiheessa 2 joudutaan pääomittamaan niitä eurooppalaisia pankkeja, jotka ovat vastuuttomasti lainanneet ylivelkaantuneelle ja tilinsä väärentäneelle valtiolle. Kolmannessa vaiheessa on kyettävä vielä tukemaan Italiaa ja mahdollisesti Espanjaa ja Portugalia usean vuoden ajan, sillä markkinavoimat eivät vähään aikaan Kreikka-opetuksen jälkeen lainaa niille rahaa siedettävällä korolla. On tietysti selvää, että Kreikka ei voi kuulua euroalueeseen enää velkajärjestelyn jälkeen.

Tähän kaikkeen Euroopan muut maat, lähinnä euroalue, joutuu sijoittamaan yhteensä 2000–3500 miljardia euroa. Suomen osuus tästä tulee olemaan 40–60 miljardia euroa, mikäli pääministeri Kataisen ja valtiovarainministeri Urpilaisen annetaan jatkaa vastuunkantoa. Valtionvelkamme ja takausvastuumme voivat tämän taakan ja oman budjettialijäämämme seurauksena siis kaksinkertaistua nykyiseen verrattuna vuoteen 2016 mennessä. Vakuuksia siitä, että enin osa noista rahoista saadaan koskaan takaisin, ei ole eikä tule. Jotain ehkä saadaan tämän vuosikymmenen lopulta alkaen, jos koko eteläinen Eurooppa saa taloutensa tasapainoon ja pankkijärjestelmä selviää niin, että pääomituksesta saadut pankkiosakkeet ja muut omistukset ovat jonkin arvoisia. 

Tämä Suomen ja muun Euroopan järkyttävä velkaantuminen ei kuitenkaan ollut nyt pääasiani. Olen nimittäin ihmetellyt niiden analyysien puutetta, joissa arvioidaan Kreikan mahdollisuuksia päästä edes hallittuun velkajärjestelyyn ja selvitä jollain tavalla sen jälkeen. Ehkä asia on vaikea, sillä Kreikan kilpailukyky on todella kaukana uskottavasta. Katsotaanpa Kreikan selviytymistä historiallisten ja geopoliittisten silmälasien läpi menemättä turhan tarkasti yksityiskohtiin.

Kreikan talous on maan 1829 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen perustunut neljään tukipylvääseen:

• Ensimmäinen niistä on maatalous, jonka osuus on Kreikassakin vähentynyt jatkuvasti. On selvää, että Kreikan oloissa jo alle neljän prosentin osuuteen Bkt:stä kuihtunut maatalous ei riitä nostamaan Kreikkaa yhtään ylöspäin.
• Toinen on ollut merikuljetukset ja laivateollisuus, jossa Kreikka on edelleen maailmanluokan toimija. Se on kuitenkin jatkuvasti hävinnyt osuuksiaan sekä nouseville talouksille, lähinnä Kiinalle ja Korealle, mutta myös Pohjois-Euroopan maille, erityisesti Norjalle. Tästäkään noin 15 prosentin BKT-sektorista ei ole isoa apua Kreikan talouden nousulle, sillä merikuljetukset ja laivanrakennus tuntevat ensimmäisenä isojen lama-aikojen kustannuspaineet.
• Kreikan kolmas sektori on II maailmansodan jälkeen noussut turismi, jonka osuus on jatkuvasti kasvanut. Sillä olisi mahdollisuuksia hyvissä oloissa jatkaa kasvuaan, mutta hyvät ajat eivät taida palata ajoissa. Harva eurooppalainen haluaa lomalle maahan, jossa kansa oikeutetusti karhuaa saataviaan kadulla.
• Neljäs tukipylväs, geopoliittinen asema, on Kreikan tapauksessa ollut taloudellisestikin merkittävä, vaikka siitä on harvemmin puhuttu. Se on monista isommista ja pienemmistä puroista muodostunut supervaltojen tuki Kreikalle. Yhdistyneet Kuningaskunnat oli Kreikan päätukija itsenäistymisestä alkaen koko 1800-luvun ja 1900-luvulla II Maailmansotaan asti. Britit tukivat Kreikkaa aluksi kyetäkseen vaikuttamaan heikkenevään Osmanivaltakuntaan ja myöhemmin Saksaan, Venäjään ja Italiaan. 1940-luvun lopulta alkaen Kylmän sodan päättymiseen asti investoinnit Kreikkaan junailtiin lähinnä Yhdysvalloista, jonka intressissä oli Neuvostoliiton hegemonian tukahduttaminen myös Kreikan avulla. Nämä investoinnit ja osin suorat tuet pitivät Kreikan pystyssä, kunnes sen piti euroalueeseen liittyessään lähteä kilpailemaan paljon kehittyneemmän EU-maiden enemmistön kanssa yhteisillä ehdoilla. Tämä investointien virta on tukahtunut, sillä nykyiset geopoliittiset asetelmat ovat vähentäneet Kreikan merkitystä ainakin lyhyellä aikavälillä. Venäjä ei ole enää uhka Yhdysvalloille eikä Kreikalla ei ole tarjota vipua minkään muunkaan suurvallan vastustamiseen. Sillä on kyllä kylmähköt välit Turkkiin, mutta kukaan ei ole kiinnostunut Natoon kuuluvan Turkin haastamisesta.

Kreikalla ei ole nykyisin tarjota ainuttakaan sellaista kilpailukykyetua, joka nostaisi sen kiinnostavaksi investointikohteeksi. Loistavasta varhaishistoriasta ja mukavista ihmisistä huolimatta Kreikan koulutustaso, teknologinen osaaminen, liiketoiminnan helppous, perusinfrastruktuuri, luonnonvarat tai mikään muukaan tunnettu tekijä eivät riitä houkuttelemaan edes konkurssien jälkeiseen halpaan maahan investointeja siinä määrin, että nousu alkaisi ripeänä. Kreikka saattaa käydä seuraavan 10 vuoden aikana niin syvällä, että sen perinteisesti köyhemmät rajanaapurit Makedonia, Turkki ja Bulgaria ajavat taloudessa (Bkt per henkilö) sen ohi.

Kreikkalaiset eivät vielä tajua edessä olevan taloudellisen rotkon syvyyttä. Mutta mitä tapahtuu, kun todellisuus kohtaa peruskreikkalaisen? Täyttääkö Kreikka sen päivän jälkeen edes EU:n kriteerejä? Jos Kreikka ajautuu hallitsemattomaan tilaan, eivät kirjoituksen alussa esiin tuodut vaiheet 2 ja 3 voine nekään toteutua hallitusti. Kataisen ja Urpilaisen vastuunkannon käsikirjoitukseen saattaa liittyä liian monta epärealistista jos-ehtoa, joista usko Kreikan ongelman hallittuun hoitamiseen voi olla epätoivoisin.


Ps. Kreikkaa siis ei lisävelalla voida pelastaa. Keskustelu siis pitäisikin rehellisyyden nimissä siirtää siihen, mitä yritetään pelastaa Kreikkaa vielä lainoittamalla. Ja siihen, voiko edes se onnistua. Jokainen lisälaina Kreikalle vain lisää sen velkaa ja samalla vaikeuttaa muun Euroopan pelastamista.