perjantai 2. joulukuuta 2011

Huojennusta ja kauhua Pohjois-Afrikan vaalituloksista


Muslimiveljeskunnan tunnus ja motto

Ensimmäiset vapaat vaalit on nyt pidetty Tunisiassa (23.10.), Marokossa (25.11.) ja Egyptin suurimmissa kaupungeissa (28.-29.11.). Muu osa Egyptiä pääsee äänestämään vuorollaan seuraavan kuuden viikon aikana. Tulokset ovat osin toivoa antavia mutta toisaalta kauhistuttavia.

Sekä Tunisiassa että Marokossa islamilaiset puolueet - Muslimiveljeskunnan perilliset - nousivat suurimmiksi. Niinpä niiden piiristä ko. maiden lakien mukaan nimitetään pääministerit. Tunisiassa aiemmin laittomana pidetty Ennahda-liike, jota voisi kuvata Pohjois-Afrikan toiseksi maltillisimmaksi islamilaiseksi puolueeksi, sai 37 prosenttia äänistä ja 41 prosenttia parlamenttipaikoista. Se joutuu tukeutumaan kahteen seuraavaksi suurimpaan puolueeseen kyetäkseen enemmistöön parlamentissa. Marokossa voittajana oli aiemminkin sallittu Oikeus- ja kehityspuolue (JDP), joka onnistui yli kaksinkertaistamaan paikkansa parlamentissa 27 prosenttiin. Jdp todennäköisesti hakee enemmistöön tarvittavan tuet Koutla-koalitiosta, johon kuuluu myös aiemmin parlamentissa toimineita sekulaareja puolueita nationalisteista kommunisteihin.

Molemmissa maissa parlamentien enemmistöt jäivät kuitenkin sekularistien käsiin. Jää nähtäväksi, kuinka hyvin sekularistit kykenevät vastustamaan pääministeripuolueiden islamiin liittyviä aloitteita. Selvää kuitenkin on, että nyt nähtyjen vaalien perusteella sen paremmin Tunisia kuin Marokkokaan eivät lähiaikoina tee harppauksia islamilaiseen suuntaan. Mutta joka tapauksessa vaalit molemmissa maissa olivat merkittävä edistysaskel islamilaisille liikkeille.

Julkisuuteen tihkuneet tiedot Egyptin ensimmäisen vaalikierroksen tuloksista  sen sijaan kertovat islamistien suurvoitosta. Muslimiveljeskunnan perustama Vapaus- ja oikeus–puolue (FJP) sai nyt äänestäneissä suurkaupungeissa yli 40 prosenttia äänistä. Pienenä yllätyksenä voi pitää sitä, että vielä selvästi FJP:ä jyrkempää islamismia kannattava ja jopa salafistinen Nour-puolue on kerännyt yli 20 prosentin kannatuksen, jolla se nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Kun otetaan huomioon, että nyt äänestivät suurkaupungit, joiden asukkaat ovat liberaaleimpia, voidaan seuraavilla kierroksilla odottaa islamisteille vielä isompaa äänisaalista. Veikkaukseni on, että FJP ja Nour keräävät yhteensä 65-70 prosenttia äänistä, kun lopulliset tulokset ovat selvillä tammikuun puolivälissä.

Muslimiveljeskunta, joka ei osallistunut viikko sitten järjestettyihin isoihin mielenosoituksiin, on jo em. alustavien tulosten perusteella vaatimassa hallitsevaa sotilasneuvostoa nopeuttamaan vallanvaihtoa siviilihallintoon.  Vielä ennen vaalikierrosten aloittamista se kannatti sotilasneuvoston hidasta vallanvaihtoaikataulua ja vastusti Tahrir-aukion mielenosoittajien nopeutettua suunnitelmaa.

Tahrir-aukion tähänastiset mielenosoitukset ja Mubarakin kulissihallinnon romahduttamisen organisoineet opiskelijat ja ylemmän keskiluokan nuoriso ovat jäämässä marginaaliseksi voimaksi vaalien jälkeisessä Egyptissä, kuten mm. tässä syyskuisessa kirjoituksessani ennustin. Heitä odottaa kova islamilainen kurinpalautus varsinkin, jos oikeaoppisesta islamilaisuudesta kilpailevat FJP ja Nour kykenevät yhdessä muodostamaan hallituksen. Nourin hyvä menestys voi johtaa Muslimiveljeskunnassa tarpeeseen jyrkentää tähän asti melko varovaista ohjelmalinjaa Egyptin palauttamiseksi oikean islamin mukaiseen järjestykseen.

Vallankumousnuoriso ja myös sekulaarit puolueet tuhlasivat vaalien alla energiansa sotilasneuvoston vastustamiseen, kun islamistit keskittyivät menestykselliseen vaalityöhön. Todellisia vapauksia haluaville taitaa vaalien jälkeen paradoksaalisesti nousta lupaavimmaksi vaihtoehdoksi liittoutuminen sotilasneuvoston ja Mubarakin ajan hallintomiesten kanssa, sillä näillä kaikilla on yhteinen intressi hidastaa islamistien valtaannousua.

Yhdysvalloissa, Israelissa ja Saudi-Arabiassa vaalituloksia katsotaan varmasti osin helpottuneina mutta osin myös kauhulla. Israelille eniten merkitsevät tietysti Egyptin vaalitulokset, jotka ennakoivat sille vihamielisen hallituksen valtaannousua Kairossa. Myöskään Palestiinalaishallintoa johtavalle Fatahille tulokset eivät olleet mieluisia, sillä Hamasin emojärjestön menestys tulee tavalla tai toisella lisäämään jo rapautumassa ollutta Hamasin suosiota. Arabien ja Israelin rauhantoiveille tulos on kuin jääkylmä suihku.

Washingtonissa ja Riadissa islamistien ei uskottu saavan Egyptissä näin selkeää voittoa, joka lisää huolta ennen kaikkea Egyptin länsimyönteisen ulkopoliittisen linja jatkuvuudesta. Saudit joutunevat käyttämään melkoisia rahasummia Egyptin horjuvan talouden pystyssä pitämiseksi ehdolla, että linja ei muutu. Toisaalta Euroopassa ja Yhdysvalloissa voidaan huokaista helpotuksesta Tunisian ja Marokon osalta. Niiden välissä sijaitsevan läntisen arabimaailman suurimman maan, Algerian, poliittiset paineet varmasti vähenivät, ja alue pysynee poliittisesti ystävällisenä lännelle.

Eniten huolta Egyptin alustavista tuloksista tuntee kuitenkin maan 10-miljoonainen koptikristittyjen vähemmistö, jolla viimeaikaisten väkivallantekojen seurauksena ei ole harhaluuloja tulevaisuudestaan, kun kalifaatin perustuksia ryhdytään rakentamaan.

Yllä olevan osin inhorealistisen analyysin jälkeen on pakko nostaa esiin jotain myönteistäkin. Kolmessa itsenäisessä arabimaassa on nimittäin onnistuttu järjestämään ensimmäiset jokseenkin rehelliset vaalit.  Vaikka vapaat vaalit eivät ole vielä mikään tae demokratian vakiintumisesta, ne ovat kuitenkin sen välttämätön ensiaskel. Toistaiseksi emme valitettavasti ole nähneet sellaista toista askelta, jossa islamilainen liike olisi antanut kansalle vapaan mahdollisuuden äänestää se myös pois vallasta. Sitä arabidemokratian muutosta jännityksellä odottaen. 


Ps. Lue kuvasta huolellisesti Muslimiveljeskunnan motto. Se tulee olemaan jossain muodossa uusien arabihallitusten ohjelmassa. Kuinka paljon meillä on yhteisiä arvoja tuon moton kanssa?

3 kommenttia:

  1. As-salamu, shaykh Mikko,

    todellisuus on parasta huumetta, sanotaan. Kirjoittamasi todellisuuden kohtaaminen tässä aihepiirissä lienee liian traumaattista ns. johtaville viestimillemme, joten ykskantaan niissä ei sitten kerrota siitä ja jos kerrotaan, niin tehdään se sopivilta osin ja sopivalla tavalla. Viisaus perustuu kuitenkin edelleen tosiasioiden tunnustamiseen, joten ne on hyvä nähdä.

    Kymmenmiljoonaisen koptiväestön ohella minua on ajatteluttanut Marokon, mutta myös Algerian, Malin ja muutamien muiden maiden berberit ja tuaregit eli omakielisesti amazighit. Pohjoisafrikan länsiosathan ovat enemmänkin amazighien maata, joka on pakkoarabialaistamisen kurituksessa ja osin tuo pakkoarabialaistaminen on edennyt pitkälle. Koptit ovat varmasti suoraan tulilinjalla, mutta en oikein usko, että islamismin voitto mitenkään edistäisi amazighien kielellisten tai muiden oikeuksien, vaikkapa itsehallinnon toteutumista.

    Mikä on Sinun käsityksesi tuossa MB:n embleemassa olevasta "jihadista", merkitseekö se nimenomaan asein käytävää pyhää sotaa, vai osin sitä, mitä apologeetat kernaasti korostavat, jonkinlaista kilvoittelua?

    Lämpimästi,

    Jouni (Suonsivu)

    VastaaPoista
  2. مرحبا Jouni

    Kyllähän islamismi ja arabialaistaminen ovat aina kulkeneet käsi kädessä. Mutta ajat muuttuvat. Parhaiten se näkyy vastaavasta ilmiöstä Turkissa, jossa varovaisesti islamilaismielinen hallitus on kohentanut kieli- ja kulttuurivähemmistöjen asemaa enemmän kuin sekulaarit (muka)demarihallitukset viimeisen 50 vuoden aikana. Islamia tunnustavilla vähemmistöillä ei liene odotettavissa aiempaa pahempaa ainakaan, mikäli heidän sheikkinsä osaavat opastaa äänestämään oikeaa puoluetta. Mutta Egyptin kopteilla lienee edessä aiempaa vaikeammat ajat juuri uskonnon vuoksi.

    Tuo jihad tarkoittaa molempia asioita. Egyptin Muslimiveljeskunta ei ole tarttumassa aseisiin, sillä Allah tarjosi heille nyt rauhanomaisen keinon muuttaa yhteiskuntaa oikeaan suuntaan. Siksi seuraavina vuosina nähtäneen muutoksia jotka tehdään kilvoittelun (= lakimuutokset+sosiaalinen paine) keinoin. Mutta kuten hyvin tiedät, välillä MB:sta sikiää ryhmiä, joiden mielestä maailma on parannettava nopeasti. Yhteisen perusnäkemyksen vuoksi MB ei voi näitä ryhmiä tuomitakaan.

    VastaaPoista
  3. Tätä ja kahta muuta tekstiäsi tässä ajattelemisen aiheen alla lukiessani mieleeni juolahti, että vaikka Suomi on pieni, eivät kaikki alan asiantuntijat tunne toisiaan, ja niin kirjoitin Pekka Sartolalle (olen tavannut muutaman kerran lyhyesti eri tilanteissa). Sinun ja hänen kompetenssialueethan lankeavat osaltaan yksiin. Rohkenin pyynnöstään antaa sähköpostiosoitteesi, toivottavasti en astunut tällä varpaillesi.

    Poimin Esa Helanderin tekstistä Harmaasuden antaman linkin, jonka sisältö valottaa edustavana esimerkkinä Sudanin murheita arabialaistamisen ja islamilaistamisen osalta, vrt.

    http://fi.icej.org/news/special-reports/totuuksia-durban-konferenssissa

    Ystävällisesti,

    Jouni

    VastaaPoista