Muslimien sananvapauden siedätyshoidon tarpeellisuudesta

"Ei saa pilkata!"
No Charlie Hebdon mielestä jopa pitää pilkata.

Edellisessä bloggauksessani käsittelin niitä syitä, jotka ovat johtaneet monien muslimiyhteisöjen "raivonilmauksiin" Muslimien Viattomuus -filmin trailerin julkitulosta. Tuossa kirjoituksessahan väitin, että kyse on pitkälti islamistien välisestä valtataistelusta, jossa länsimaita kaikkine vapauksineen käytetään lähinnä ampumaradan maalitauluna, jotta ei tarvitse hakea eläviä maaleja (omasta lähiyhteisöstä) ammuttavaksi.

Kokemukseni perusteella pidän täysin varmana sitä, että nuo viime päivien "raivonilmaukset" olivat ennalta suunniteltuja ja melko pienien ryhmien suorittamia. Näin oli myös aiempien vastaavien tapahtumien kohdalla. Mutta yhtä varma olen siitä, että iso osa aidosti uskovista muslimeista todella loukkaantuu esimerkkiinsä ja sankariinsa, Muhammadiin, kohdistuvasta kritiikistä. Tästä syystä nuo pienet ryhmät saavat ajoittain massojakin liikkeelle. No, muistetaan tietysti myös rahapalkkioiden voima arabimaissa.

Noille ihmisille Muhammad on paljon isompi esikuva tai palvonnan kohde kuin keskimääräiselle suomalaiselle ovat kaikki Suomen historian merkkihenkilöt yhteensä ml. Väinämöinen, Gustav Mannerheim ja Matti Nykänen. Mutta silloin kaikki Muhammadin edustama on myös raskas kahle. Jos meillä joku Keniassa tuotettu Mannerheim-filmi aiheuttaa jonkinlaista kuohuntaa mediassa, voi hyvin ymmärtää, että Muhammad-filmillä on islamilaisessa maailmassa todella kiihottava vaikutus, jota hyvin valmistautuneet ryhmät voivat helposti käyttää hyväksi. Olen aiemmin perustellut täällä, miksi emme voi anteeksipyynnöillä asiasta selvitä islamilaisessa maailmassa.

Keskimääräiselle suomalaiselle tämä aiheuttaa ongelman. Toisaalta ei haluaisi loukattavan ketään meille puolijoutavilla asioilla, mutta sananvapauskin on ollut aika tärkeä asia. Joutuuko tässä nyt valitsemaan muslimien jatkuvan loukkaantumisen ja niitä seuraavien levottomuuksien tai länsimaisen sananvapauden kaventamisen välillä? Minulla on tavalliselle suomalaiselle pari aika hyvää vastausta asiaan. Toinen niistä tulee 1700-luvulta ulkomailta ja toinen 1900-luvulta kotimaasta.

Yksi Yhdysvaltain tunnetuimman perustajan, Benjamin Franklinin, lainatuin ajatelma kuuluu seuraavasti: "He, jotka voivat luopua olennaisesta vapaudesta saavuttaakseen vähän tilapäistä turvallisuutta, eivät ansaitse vapautta tai turvallisuutta." Franklinin ajatuksen mukaan vapaudet ja turvallisuus ovat kytköksissä toisiinsa. Islamilainen maailma, jossa yleisesti ei ole vapauksia eikä turvallisuutta, todistaa tapahtumillaan Franklinin ajatelman puolesta. Taipumalla muslimijärjestöjen tahtoon kieltää vapaus kritisoida Muhammadia tai muita pyhiksi koettuja arvoja, astuisimme kohti heidän vapaudettomia yhteiskuntiaan ja turvattomuuttaan.

Yksi presidentti Mauno Koiviston tunnetummista lausahduksista koski provosointia: "Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan." Tämän lausahduksen opetus voi toimia silloin, kun noin yleisesti yritetään ajatella analyyttisesti ja rationaalisesti. Valitettavasti sitä nykyisin edes yritetään vain pienessä osassa maailmaa.

Noiden kahden viisauden yhdistäminen voi kuulostaa jotenkin teennäiseltä, mutta yritän sitä kuitenkin. Ensinnäkin ei ole vapauksia ilman järkeen perustuvaa ajattelua. Eikä ole vapaata ja järkeen perustuvaa ajattelua ilman haastamista, jossa provosointi on yksi haastamisen laji. Mutta liiallisessa provosoitumisessa kadotetaan järjen ääni. Silloin vapaa ajattelu häiriintyy, tunteet nousevat hallitsevaan asemaan ja tehdään asioita, jotka voivat uhata turvallisuutta.

Jos me haluamme pitää kiinni niin yleisistä vapauksistamme, meidän on hyväksyttävä myös provosointi osana niitä. Franklinin mukaan tämä on edellytys turvallisuudellemme. Tämä logiikka meidän on opetettava myös islamilaiselle maailmalle, joka on jäänyt meistä jälkeen vuosisatoja rationaalisessa ajattelussa. Uskovat muslimit tarvitsevat sananvapauden siedätyshoitoa eli provosointia tässä suhteessa. Ja se voi tapahtua vain pitämällä erilainen islamkritiikki voimissaan, julkisuudessa ja muslimien saatavilla. Näin kehittyneempi ja parempi kulttuuripiiri voi opettaa heikompaa. Mutta pitkällä aikavälillä on myös heikomman etu altistua siedätykselle. Samalla heille on tietysti syytä kertoa Koiviston neuvo, jonka mukaan hoidosta selviää helpommalla, jos siitä ei provosoidu ääritekoihin.

Kummalliselta vaan tuntuu se, että em. asiaa ei tunnuta ymmärrettävän monissa länsimaiden hallituksissa ja mediataloissa, joissa nytkin vaaditaan islamkritiikin hillitsemistä. Mutta aiemminkin kirjoitukseni kohteena ollut pieni pariisilainen lehti, Charlie Hebdo, joka on tänään julkaissut lisää Muhammad-karikatyyrejä, on asian oivaltanut. Tuolla oivalluksella se vielä pääsee vapauden ja turvallisuuden historian kunniatauluun. Tosin sitä ennen lehden toimituksen turvallisuus voi olla hetkellisesti uhattuna.