maanantai 3. syyskuuta 2012

Yhdysvaltain kaksi huonointa presidenttiä?

Jimmy Carter - Yhdysvaltain huonoin presidentti?
Ketkä ovat Yhdysvaltain kaksi epäonnistuneinta presidenttiä? Tämä kysymys on aina presidentinvaalien lähestyessä esillä mediassa ja nykyisin blogistanissa myös. Taidanpa minäkin heittää arvaukseni tästä asiasta ilmaan blogissa harrastamastani Lähi-idän näkökulmasta.

Aika yleisesti koko Yhdysvaltain yli 200-vuotisen historian kehnoimpana presidenttinä pidetään vuosina 1977 - 1981 hallinnutta Jimmy Carteria. Lähi-idän osalta Carterilla on yksi kirkas ansio ja yksi todella synkkä tappio. Ensimmäinen on tietysti Egyptin ja Israelin rauhansopimuksen välittäminen Camp Davidissa vuonna 1978. Ja se toinenkin sattui seuraavalle vuodelle, kun Yhdysvallat menetti merkittävän liittolaisensa, Iranin, ajatollah Khomeinin shiia-islamilaiselle vallankumoukselle, ja Yhdysvaltoja nöyryytettiin mm. Yhdysvaltain Teheranin lähetystön panttivakikriisillä lähes puolentoista vuoden ajan.

Iranin islamilainen vallankumous oli se iso asia, joka innoitti esimerkkinsä voimin islamisteja kaikkialla, myös kilpailevassa sunnien maailmassa, nousemaan läntistä maailmaa vastaan. Al Qaidan kaltaisten terrorijärjestöjenkin alku liittyy juuri noihin tapahtumiin. Carterin vahtivuoron aikana tuo asia siis pääsi tapahtumaan.

Barack Obama - vielä huonompi presidentti?
Nyt vallassa oleva presidentti Obama lienee ylittänyt Carterinkin saavutukset ainakin Lähi-idän osalta. Hänellä nimittäin ei ole ainuttakaan kirkasta ansiota alueelta. Obaman presidenttiyden alkuvaiheen paljon mainostetut yritykset aikaansaada rauhaa Israelin ja palestiinalaisten välille epäonnistuivat surkeasti siitä huolimatta, että Obama sai ennakkoon Nobelin rauhanpalkinnon osin juuri noista yrityksistä. Mutta Obaman menetykset ovat moninkertaisia verrattuna Carteriin. Obama nimittäin on menettänyt Muslimiveljeskunnan Kevään mukana lähes koko arabimaailman, jonka Ronald Reagan onnistui Carterin jälkeen pääosin vakiinnuttamaan Yhdysvaltain ystäviksi.

Egyptin, Tunisian ja Libyan vallankumoukset ovat tuoneet Muslimiveljeskunnan paikalliset haarat valtaan kaikkialla. Ja sama trendi on menossa myös Marokon ja Jordanian vaaleissa. Ihmettelisin, jos Syyrian sisällissodasta lopulta muutaman vuoden kuluttua nousisi voittajana joku muu taho kuin Syyrian Muslimiveljeskunta. Nämä kaikki ovat Muslimiveljeskunnan alkuperäisen ideologian mukaan vihamielisiä länsimaiselle elämänmenolle ja politiikalle.

Obamalle lisärasitusta aiheuttaa hänen hallintonsa haluttomuus yhdistää islamperäistä terrorismia itse islamilaiseen ideologiaan myöskään ehkäistyjen, torjuttujen ja selvitettyjen terrori-iskujen osalta. Kyse on siis ilmiöstä, jossa ei haluta tunnustaa tosiasioita.

Obaman hallinto sai säkillisen egyptiläistä hiekkaa silmilleen viime viikolla. Yhdysvallat olisi halunnut tutkia (YK:n päätöslauselmien mukaisesti) Iranista Syyriaan matkalla olleen rahtialuksen, jonka lastin epäiltiin sisältäneen aseita Syyrian nykyiselle hallinnolle. Egyptin Muslimiveljeskunnan johtoon kuulunut presidentti Mursi kielsi tutkinnan. Kaiken huipuksi Mursi matkusti samalla viikolla vieraaksi Teheraniin, jossa järjestettiin kansainvälinen kokous. Antaako tapahtuma esimerkin monelle muullekin arabijohtajalle siitä, että Yhdysvalloissa on heikko johtaja, jonka silmille voi heittää hiekkaa?

Eniten Obaman Lähi-idän politiikka on tietysti aiheuttanut huolta Arabian niemimaan maissa ja Israelissa, joissa on oltu kasvavasti huolissaan Iranin ydinaseohjelman heikoista pysäytysyrityksistä. Obaman kykyyn ja haluun tältä osin on kasvava epäluottamus. Jotenkin onkin viime aikoina ollut niin, että demokraattipresidenttien aikana maailmaan syntyy uusia ydinasevaltioita. Niinhän kävi Clintoninkin viimeisinä vuosina, jolloin Pakistan ja Intia liittyivät ydinaseklubiin vuonna 1998.

Obaman Lähi-itä-politiikan arvostelu on osin ennenaikaista. Mutta lähes koko arabimaailman menetys Yhdysvaltain ystäväpiiristä olisi tietysti katastrofaalista. Jos olisin sitä epäilevä Lähi-itää seuraava amerikkalainen ja parin kuukauden kuluttua pidettävien vaalien rekisteröitynyt äänestäjä, saattaisin pitää Obamaa vielä Carteriakin huonompana presidenttinä. Obamalla siis on tästä näkökulmasta mahdollisuus laskeutua Yhdysvaltain huonoimmaksi presidentiksi. Tämä asia voi ratkaista Obaman uudelleenvalinnan, kuten Iranin panttivankidraama pilasi aikanaan Carterin uudelleenvalinnan mahdollisuuden. Mutta vasta historiantutkijat parinkymmenen vuoden kuluttua voivat kertoa alustavan tuomion Obaman kaudelle.

Mutta olisiko Sinulla ehdotuksia Carteria ja Obamaa huonommiksi presidenteiksi?

15 kommenttia:

  1. George W. Bush oli äärimmäisen huono presidentti. Tyhmä, sekoboltsi, narsisti, vahingollinen, sotien aloittaja, totaalisen huono.

    Salli 911-iskujen tapahtua, ja aloitti kaksi näihin iskuihin korreloimatonta sotaa, jotka ovat aiheuttaneet inhimillistä hätää paljon paljon enemmän kuin mitä 911-iskut aiheuttivat.

    Kirottu jätkä, surkea olento, kirottu hullu.

    VastaaPoista
  2. Ei ole, ylivoimaisesti huonoin on jimmycarter ja sitten Obama tiukasti kannoilla.

    (Vastaukseksi ei varmaan kelpaa tavja halonen, koska ei ollut USA:n presidentti).

    Ironisinta asiassa on, että esim. Suomessa yms. orjapiireissä näitä jimmycartereita ja obamia

    pidetään hyvinä melkein jumalaan rinnastettavina pyhinä olentoina ja sitten taas pilkataan mm.

    Regania, Bush:a jne. mitä mielikuvituksisimmilla valheilla.

    Reagan ja GW Bush on ainakin minun elinaikana (53v) olleet USA:n ja koko maailman kaksi parasta

    presidenttiä.

    Kunnon miehiä molemmat. Ylivoimaisesti.

    - buuri johannesbuurista -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. GWB ei kuulu minun suosikkeihini, mutta Kylmän Sodan ja Neuvostoliiton ilman sotia lopettanut Reagan hakee kyllä vertaistaan historiasta.

      Poista
  3. Jos olisi laajentanut teemaa Obaman talouspolitiikkaan, miehen heikkous tulisi vielä selvemmäksi. Siksi onkin hämmästyttävää, että Obamalla on ihan oikeasti mahdollisuudet voittaa Mitt Romney presidentinvaaleissa. Tämä ei johdu Obaman menestyksellisestä politiikasta.

    Myös George W. Bushilla oli vaikeuksia tunnistaa vihollista 9/11-terrori-iskujen jälkeen. Islam oli "peaceful religion hijacked by extremists". Myöhemmin hän sentään tunnusti Yhdysvaltojen olevan sodassa "islamilaista fasismia" vastaan.

    Lisäksi Bushin hallinnon johdolla käynnistettiin demokratiaprojektit Irakissa ja Afganistanissa. Bush uskoi demokratiaan islamilaisessa maailmassa vähintään yhtä innokkaasti kuin seuraajansa.

    Obamasta voi vielä mainita hänen lähes olemattoman tukensa Iranin hallintoa vastustaneille mielenosoittajille. Sen sijaan Mubarak heitettiin susille ilman tunnontuskia.

    Yhdysvalloista on sanottu, että se on "vihollisena harmiton ja ystävänä petollinen". Tapa, jolla Yhdysvallat dumppasi vanhat arabiliittolaisensa kertoo petollisesta ystävyydestä. Heikkous Iranin ydinohjelman estämisessä taas siitä toisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. En laajentanut talouspolitiikkaan, kun yritän pitää fokuksen Lähi-idässä.

      Obama on menettänyt lähi-idässä vain ystäviä. GWB menetti sentään ainakin saman verran vihollisia kuin ystäviäkin.

      Minun havaintojeni mukaan kummankaan hallinto ei ole suhtautunut arabimaailmaan ja laajemminkaan islamilaiseen maailmaan realistisesti.

      Poista
    2. Kunha nyt katsotaan ensinnä jos obama pääsee toiselle kaudelle ja senjälkeen arvosteellaan asiaa, toisella kaudella jenkkien pressa voi tehdä vapaammin kun ie tarvi enään omaa jatkoa pedata..

      Poista
  4. Geert Wilders arvostelee Obamaa kirjassaan Marked for death. Hän viittaa Obaman puheeseen Kairon al-Azhar yliopistossa 4. kesäk. 2009, missä Obama ilmoitti halustaan taistella muslimeihin kohdistuvia stereotypioita vastaan. Al-Azhar on sunnien Vatikaani, vain muslimit saavat opiskella siellä, maan kristityltä vähemmistöltä kopteilta, on kielletty siellä opiskelu vaikka haluaisivat opiskella muita aineita kuin teologiaa.

    Obama ylisti al-Azharia islamilaisen oppimisen johtotähdeksi. Hän ei maininnut Abdelkareem Soliman Amerin kohtaloa, joka erotettiin yliopistosta kannattaessaan uskonnonvapautta, sananvapautta ja naisten oikeuksia. Tämä nuori muslimi sai neljä vuotta vankeutta kutsuessaan al-Azharia terrorin yliopistoksi. Amer oli yhä vankilassa, kun Obama piti puhettaan.

    Obama osoitti islamille etuoikeutetun kunnioitetun aseman korkeammalla kuin muut uskonnot tai ideologiat. Tämä kumppanuus islamin kanssa tekee monille vaikeaksi kritisoida islamia. Presidentti käytti puheessaan kymmenen kertaa sanaa "kunnioitus", ei kertaakaan sanaa terrorismi. Obama ei maininnut islamin väkivaltaista menneisyyttä. Puhe sisälsi virheitä ja epätotuuksia. (Wilders, Marked for death : islam's war against the West and me, s. 13-18).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Obaman al-Azharissa pitämän puheen virheistä ja vahingollisuudesta. Siitä hän muuten taisi saada sen nobelinsa.

      Poista
  5. GWB:n meriitteihin voisi lisätä, että hänen kaudellaan, valtaisan mediakampanjan avustamana, käytiin kaksi täysin turhaa sotaa. Joku voisi väittää näiden sotien olleen "terroristivaltioiden" luonnonvarojen hyödyntämiseksi, mutta ne olivat pelkkä bonus. Todelliset luonnonvarat, jotka siirrettiin asetehtailijoiden taskuun, olivat amerikkalaisten veronmaksajien varoja. N.4 biljoonaa dollaria velkarahaa, jota veronmaksajat, heidän lapsensa ja todennäköisesti lastenlapsensakin vielä maksavat.

    GWB:n kaudella Yhdysvaltain valtionvelka hyppäsi ennen näkemättömiin korkeuksiin. Minusta se, että antaa sotateollisen kompleksin kupata maailman vauraimman valtion talouden romahduksen partaalle, on vertaansa vailla oleva suoritus.

    Joku on arvostellut Yhdysvaltoja maailmanpoliisina toimimisesta. Nyt sitä hommaa ei hoida kukaan.. no, vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole aivan varma sotien turhuudesta. Mutta niiden kesto oli aivan liian pitkä ja tavoitteet epärealistiset. Saddamin ja talibaniporukan poisheitto olisi riittänyt, jonka jälkeen olisi jätetty sekasorron keskelle viesti: We'll be back, if you won't change policies."

      Poista
    2. Turhia ne sodat olivat. Joukkotuhoaseitahan ei Irakista löytynyt. Aseiden kehittelyyn sopivaa teollisuutta Irakissa oli, mutta siihenhän soveltuu melkein mikä tahansa kemianteollisuus. Sariiniakin voi valmistaa kellarikomerossa jos vain tietää miten. Sen lisäksi esim. Pakistanin, Libyan, Pohjois-Korean tai Syyrian aseet "unohtuivat". Hyökkäyksen syynä lieneekin ettei Saddamilla ollut merkittäviä liittolaisia.

      Talibanhallinto ei oikeastaan ollut mikään hallinto, vaan niskan päälle päässeiden sotapäälliköiden löyhä liittouma. Lisäksi Osaman ei olisi voinut odottaa jäävän paikoilleen liittoutuman hyökätessä odottelemaan kiinniottajia.

      Voi olettaa että GWB olisi ollut tarpeeksi tyhmä uskoakseen että demokratian olisi voinut "asentaa" Irakiin ja Afganistaniin. Demokratian sijasta saatiin kuitenkin kleptokratia ja sitä vastaan jatkuvasti terrori-iskuja järjestävät ryhmät, aivan samoin kuin aina ennenkin. GWB:n tyhmyys kuitenkin käy perusteeksi huonoimman presidentin tittelistä samasta syystä kuin tarkoituksellinen toimintakin.

      Poista
  6. Katsotaanpa tämänpäiväisiä suomalaisia uutisia Obaman vaalitilaisuudesta. Voi kuinka ne on herttaisen suloisia, ylistäviä: "Jättimäinen Obama-spektaakkeli", "Bill Clinton sytytti" jne.

    Ja verrataan Mitt Romney / Clint Eastwood pilkaavan sävyiseen vähättelevään uutisointiin.

    Kyllä se on niin, että:

    Mitä enemmän suomalaiset ja Suomen media pilkaa ja demonisoi USA:n presidenttiä - sitä parempi presidentti on kyseessä vrt. Reagan ja GW Bush.

    Ja mitä enemmän suomalaiset ja Suomen media ylistää USA:n presidenttiä - sitä huonompi presidentti on kyseessä vrt. jimmycarter ja barrakmullahobama.

    - buuri johannesbuurista -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen havainnut saman asian. Mutta suomalaiset eivät valitse USA:n presidenttiä, so who cares?

      Poista
  7. Onhan noita.

    Warren Harding
    James Buchanan
    Franklin Pierce
    Richard Nixon

    Varsinkin Warren Hardingista on paha pistää huonommaksi.

    VastaaPoista
  8. vasaralle, miten jenkkien talous paranis, jos mitt romney pääsis valtaan?

    VastaaPoista