Yhdysvaltain kaksi huonointa presidenttiä?

Jimmy Carter - Yhdysvaltain huonoin presidentti?

Ketkä ovat Yhdysvaltain kaksi epäonnistuneinta presidenttiä? Tämä kysymys on aina presidentinvaalien lähestyessä esillä mediassa ja nykyisin blogistanissa myös. Taidanpa minäkin heittää arvaukseni tästä asiasta ilmaan blogissa harrastamastani Lähi-idän näkökulmasta.

Aika yleisesti koko Yhdysvaltain yli 200-vuotisen historian kehnoimpana presidenttinä pidetään vuosina 1977 - 1981 hallinnutta Jimmy Carteria. Lähi-idän osalta Carterilla on yksi kirkas ansio ja yksi todella synkkä tappio. Ensimmäinen on tietysti Egyptin ja Israelin rauhansopimuksen välittäminen Camp Davidissa vuonna 1978. Ja se toinenkin sattui seuraavalle vuodelle, kun Yhdysvallat menetti merkittävän liittolaisensa, Iranin, ajatollah Khomeinin shiia-islamilaiselle vallankumoukselle, ja Yhdysvaltoja nöyryytettiin mm. Yhdysvaltain Teheranin lähetystön panttivakikriisillä lähes puolentoista vuoden ajan.

Iranin islamilainen vallankumous oli se iso asia, joka innoitti esimerkkinsä voimin islamisteja kaikkialla, myös kilpailevassa sunnien maailmassa, nousemaan läntistä maailmaa vastaan. Al Qaidan kaltaisten terrorijärjestöjenkin alku liittyy juuri noihin tapahtumiin. Carterin vahtivuoron aikana tuo asia siis pääsi tapahtumaan.

Barack Obama - vielä huonompi presidentti?

Nyt vallassa oleva presidentti Obama lienee ylittänyt Carterinkin saavutukset ainakin Lähi-idän osalta. Hänellä nimittäin ei ole ainuttakaan kirkasta ansiota alueelta. Obaman presidenttiyden alkuvaiheen paljon mainostetut yritykset aikaansaada rauhaa Israelin ja palestiinalaisten välille epäonnistuivat surkeasti siitä huolimatta, että Obama sai ennakkoon Nobelin rauhanpalkinnon osin juuri noista yrityksistä. Mutta Obaman menetykset ovat moninkertaisia verrattuna Carteriin. Obama nimittäin on menettänyt Muslimiveljeskunnan Kevään mukana lähes koko arabimaailman, jonka Ronald Reagan onnistui Carterin jälkeen pääosin vakiinnuttamaan Yhdysvaltain ystäviksi.

Egyptin, Tunisian ja Libyan vallankumoukset ovat tuoneet Muslimiveljeskunnan paikalliset haarat valtaan kaikkialla. Ja sama trendi on menossa myös Marokon ja Jordanian vaaleissa. Ihmettelisin, jos Syyrian sisällissodasta lopulta muutaman vuoden kuluttua nousisi voittajana joku muu taho kuin Syyrian Muslimiveljeskunta. Nämä kaikki ovat Muslimiveljeskunnan alkuperäisen ideologian mukaan vihamielisiä länsimaiselle elämänmenolle ja politiikalle.

Obamalle lisärasitusta aiheuttaa hänen hallintonsa haluttomuus yhdistää islamperäistä terrorismia itse islamilaiseen ideologiaan myöskään ehkäistyjen, torjuttujen ja selvitettyjen terrori-iskujen osalta. Kyse on siis ilmiöstä, jossa ei haluta tunnustaa tosiasioita.

Obaman hallinto sai säkillisen egyptiläistä hiekkaa silmilleen viime viikolla. Yhdysvallat olisi halunnut tutkia (YK:n päätöslauselmien mukaisesti) Iranista Syyriaan matkalla olleen rahtialuksen, jonka lastin epäiltiin sisältäneen aseita Syyrian nykyiselle hallinnolle. Egyptin Muslimiveljeskunnan johtoon kuulunut presidentti Mursi kielsi tutkinnan. Kaiken huipuksi Mursi matkusti samalla viikolla vieraaksi Teheraniin, jossa järjestettiin kansainvälinen kokous. Antaako tapahtuma esimerkin monelle muullekin arabijohtajalle siitä, että Yhdysvalloissa on heikko johtaja, jonka silmille voi heittää hiekkaa?

Eniten Obaman Lähi-idän politiikka on tietysti aiheuttanut huolta Arabian niemimaan maissa ja Israelissa, joissa on oltu kasvavasti huolissaan Iranin ydinaseohjelman heikoista pysäytysyrityksistä. Obaman kykyyn ja haluun tältä osin on kasvava epäluottamus. Jotenkin onkin viime aikoina ollut niin, että demokraattipresidenttien aikana maailmaan syntyy uusia ydinasevaltioita. Niinhän kävi Clintoninkin viimeisinä vuosina, jolloin Pakistan ja Intia liittyivät ydinaseklubiin vuonna 1998.

Obaman Lähi-itä-politiikan arvostelu on osin ennenaikaista. Mutta lähes koko arabimaailman menetys Yhdysvaltain ystäväpiiristä olisi tietysti katastrofaalista. Jos olisin sitä epäilevä Lähi-itää seuraava amerikkalainen ja parin kuukauden kuluttua pidettävien vaalien rekisteröitynyt äänestäjä, saattaisin pitää Obamaa vielä Carteriakin huonompana presidenttinä. Obamalla siis on tästä näkökulmasta mahdollisuus laskeutua Yhdysvaltain huonoimmaksi presidentiksi. Tämä asia voi ratkaista Obaman uudelleenvalinnan, kuten Iranin panttivankidraama pilasi aikanaan Carterin uudelleenvalinnan mahdollisuuden. Mutta vasta historiantutkijat parinkymmenen vuoden kuluttua voivat kertoa alustavan tuomion Obaman kaudelle.

Mutta olisiko Sinulla ehdotuksia Carteria ja Obamaa huonommiksi presidenteiksi?